30.12.2013 kävin patikoimassa Hakjärven ympäri, joka oli jo sulanut jäistä. Järven pohjoisranta oli mökitetty aika täyteen, hienoin kohta oli kaakkoispuolella oleva korkea kallio, jonka laelta avautui komeat näköalat lammelle.
20.12.2013 aamulla satoi mutta päivällä tuli kirkas auringonpaiste. Kiersin Upinniementien varressa olevan Syväjärven ympäri vastapäivään. Uimaranta oli kiva parkkipaikka ja hyvä lähtöpaikka. Järven toista laitaa kiersi mukava polku. Kävin tämän jälkeen kiertämässä Lillträskin ja Storträskin Kantvikin pohjoispuolella. Lillträsk oli lähes kauttaaltaan mökitetty rannoilta yksityisteineen joten sinne lammelle ei voi suositella kenenkään menvän. Storträsk oli parempi paikka, tutkailin järven eteläpäässä olevaa puroa mutta totesin sen mahdottomaksi meloa edes korkealla vedellä. Järven eteläpäässä oli paljon lahoja puita, joita tykkään kaadella retken lomassa ns. oheisliikuntana.
15.12.2013 kävin tunnustelemassa jäiden kestävyyttä Hepolammella ja Myllyjärvellä Bodomin pohjoispuolella. Mukana oli jääsauva ja naskalit. Keli oli todella liukas ja paha. Myllyjärven parkkipaikan reunalla oli auto ojassa, jota traktorin kanssa vedettiin ylös, onneksi ajoin hiljaa ja sain väistettyä sivutielle. Pysäköin auton Häkläjärventien risteykseen Puromaan tilan kohdalle. Kävelin erittäin liukasta mäkeä Hepolammelle, jonka kiersin järven rantoja pitkin. Jään paksuus oli noin 6 cm. Lammen itäpuoli oli tosin mökitetty, paikalla oli mm. Osuuspankin hirsimökki. Tämän jälkeen kävin kiertämässä Myllyjärven ympäri, jossa oli noin 10 cm paksua jäätä.
27.11.2013 patikoin aamupäivällä yksin Vaakkoin alueella Vihdintien pohjoispuolella Kuikunläänissä. Patikoin Pienen Lehmälammen ympäri, jonka rannalla oli yllättävän pramea Helsingin liikuntaviraston hirsimökki sekä grillikatos. Kiersin myös Vaakkoin järven, jonka eteläpuolella oli Suomen Ladun hallinnoimma rantsauna, mökki sekä laituri ja soutuvene. Iltapäivällä kiersimme Kajn kanssa vielä Ison Lehmälammen ja Saaren Mustan ympäri, josta lenkistä tuli noin 3,5 km. Lopuksi kiersimme vielä Väärän Mustan Lammen, josta tuli noin 2,5 km. Saaren Musta on ehdottomasti komein maisemiltaan tämän alueen lammista. Kolme erikokoista saarta ja jylhät kalliot erottuvat selvästi erämaisempina piirteinä alueen muista lammista.
22.11.2013 kävin Kajn kanssa Meikon alueella. Patikoimme Meiko-järven pohjoisrantaa Siuntion puolelle Trehörningen-lammelle ja kiersimme sen. Tämän jälkeen piti palata samaa reittiä, koska tunsin oloni heikoksi ilmeisesti jonkin flunssaviruksen tms. takia. Matkaa tuli noin reilu 8 km.
2.11.-3-11. 2013 olimme isä-lapsi leirillä Velskolan kartanossa, lauantaina teimme ensin yhteisen piknik-retken Vääräjärvelle, josta palasimme poikien kanssa hirvimajan ohi kartanolle. Tämän jälkeen tein Markon kanssa myöhemmin erillisen saunalenkin Myllyjärven ympäri, joka on aivan pieni kaislottunut lammikko Vääräjärven pohjoispuolella. Lammen pohjoispäässä oli siinäkin hirviasema sekä juuri ampumalinjalla. Lisäksi löytyi joku isompi häkkiloukkukin, jossa oli syötti mutta emme saaneet varmuutta mitä eläintä sillä pyydystettiin. Nyt tuli Vääräjärven kutakuinkin kaikki polut ja oikopolut kierrettyä ettei heti eksy seuraavalla kerralla;)
13.11.2013 kävin patikoimassa Kirkkonummen Urbysbergetillä Humaljärven ja Mustjärven välissä. Todella komeat näköalat avautuvat kallion laelta, jossa tuli vastaan myös hirviemä kahden vasan kanssa. Kiersin lammen ympäri vastapäivään, kastelin jalkani hieman pohjoispäästä Storträsk-järveltä tulevan puron kohdalla, jossa laho puu petti juuri kun kipusin sitä ylitse. Myös lammen lounaispäässä on komea näköalapaikka ja etelärannalta löytyy myös yksi pieni rantasaunamökki (yksityinen) ja laituri.
23.10.2013 kävin patikoimassa Kajn ja Tiina Auran kanssa Kirkkonummella Meikon alueella, Korsolammen, Immerlammen, Kakarlammen, ja Kotolammen ympäri. Kiersin lisäksi pienen lammikon lopuksi vedenottamon vieressä, johon vesipuro laski ylhää kallioiden katveesta. Lammet olivat kivoja jokaisen rannalta löytyi pieni nuotiopaikkakin, Immerlammen kohdalla kallioiden alla oli myös puidet uintirappuset, joten piti käydä kaikkien uimassakin nopeasti tässä kohtaa. Matkaa tuli noin 4,5 km.
29.9.2013 kävin patikoimassa Juliuksen kanssa Hannusjärven ympäri. Järvi on ihan kiva, yleisessä käytössä oleva mukava laiturikin on järven länsipäässä. Patikkapolku kiertää kivasti lammen rantaa pohjoispuolelta, josta avautui pidempi reittilinja Hannusmetsän 3,5 km luontopolulle. Näimme mm. muurahaiskekoja, Bondaksen kalliot, maariankämmekän ja valkolehdokin opastaulut sekä peikoista kertovan opastaulun;) Järven eteläranta on täynnä tontteja joten tämä piti kiertää tien kautta takaisin. Kokonaismatkaa tällä lähiöretkellä oli noin 5 km.