Tuusulanjärven viikon takaisin jääpettymyksen jälkeen teimme nyt jouluisen melontaretken Siskon, Matin ja Petrin kanssa Soukan pienvenesatamasta Espoon uloimmalle luodolle Stenskärille. Espoonlahti oli melko tyyni aluksi mutta saapuessamme avoimelle Kytönselälle tuuli alkoi jo tuntua, noin 7-8 m/s. Sisko ja Matti meloivat kaksikollaan pohjoisempaa reittiä suoraan Stenskärille, Petri ja minä teimme pienen lenkin Kytön pohjoisen ja eteläisen pikkuluodon välistä. Pohjoisella luodolla oli myös loisto ja iso siirtolohkare. Kytön – Stenskärin välillä oli todella miehekkään korkuisia aaltoja, vähintään metrin korkuisia. Rantauduimme Stenskärin pohjoispäädyn hiekkarannalle ja kävimme tutustumassa saareen. Espoon eteläisin rakennus ja samalla ainoa autiotupa oli kyllä aikansa elänyt, nuhjuinen ja luotaantyöntävän oloinen jota ei voi kenellekään suositella yöpymispaikaksi vaikka noin viiden neliön huoneessa olikin kaksi ”kulahtanutta” kerrossänkyä. Tuvassa oli sänkyjen lisäksi vain yksi pieni pöytä eikä lämmitysmahdollisuutta. Lisäksi haju oli tunkkainen ja homeisen oloinen. Tuuli alkoi nousta lisää pitäessämme lyhyehkö taukoa saarella. Heti noustuani maihin tuvan takana olevalle kallion laelle näin kookkaan merikotkan kalliolla mahdollisesti ruokailemassa jotakin jyrsijää tms. Välittömästi minut nähtyään se luonnollisesti nousi lentoon ja lähti. Etäisyyttä kotkan ja minun välillä oli vain noin kymmenkunta metriä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näen merikotkaa näin läheltä, kokemus oli vaikuttava ja mieleenjäävä. Kiersimme Petrin kanssa saarta ympäri vielä maisemia ihailemassa ja kuvaamassa.
Tuuli alkoi olla lähellä kymppiä lähtiessämme paluumatkalle. Meloimme Knapperskärin pohjoispuolelle, jonka jälkeen Porkkalanniemi alkoi jo suojata pahimmalta tuulelta. Loppumatka olikin leppoisaa melontaa, pääsimme rantaan jopa ennen pimeän tuloa. Matkaa kertyi noin 23 km.
Stenskärin kalliolta lentoon lähtenyt merikotka etualalla
Henri Stenskärillä, autiotupa taustalla
Linkki Petrin matkakuviin
Henrin Urheilublogi 