Meloin Taasianjoen Pukaron kylästä Lapinjärveltä Tesjoen kylälle asti kauniina kevätpäivänä. Alue on entistä Lapinjärven kuntaa, nykyisin tämä kuuluu Loviisaan. Kokonaismatkaa tuli noin 35 km. Tällä välillä oli kaikkiaan 22 erilaista koskea, joista laskujeni ja arvioni mukaan 6 oli vaativampia ja yksi Holmankoski lopussa oli selvästi laskukelvoton. Joella ei ollut patoja eikä mitään muitakaan esteitä, joten tässä mielessä reitti on hyvin suositeltavan kohde jokimelonnasta kiinnostuneille. Koskissa toki oli kivikkoista ja kajakin raahaamiseenkin pitää varautua jossain määrin.
Onnistuin pelastamaan alkumatkasta vedessä räpiköineen kimalaisen melalla kajakin kannelle, josta se hetken verryteltyään pörräsi taivaalle 🙂 Toinen (vähintään) yhtä merkittävä luontohavainto oli maakotka, joka kaarteli pitkään hyvin kiikaroitavana joen yläpuolella Lindkosken ja Heikinkylän välisellä alueella. Lapinjärvellä on lyhyt mutta melko tarkasti otettava koski. Skogbyn kylässä ennen moottoritietä (7-tietä) on 400 metrin pituinen nimensä mukaisesti pitkä Pitkäkoski jonka vaikeusaste nousi loppua kohti. Lopussa koski laski aika jyrkästi ja isoja kiviä riitti väisteltävänä ennen kuin tuli suvantovaihe. ” Ns. suvantoaltaassa” oli kolme eri vaihtoehtoreittiä alas koskialueelta. Kaksi turpeista ränniä olisi vaatinut kajakista nousemista ja rämpimistä joten päätin valita kosken jälkeen tulevan suoraan 90 asteen kulmassa jyrkästi oikealla olevan runsasvetisemmän reitin, joka kaartui heti voimakkaasti vasempaan kivien välistä ja sitten oikeaan ja vasemaan taas kivien välistä. Meloin aluksi voimalla akanvirrasta päävirran läpi tälle sivureitille ja sitten mutkittelin kivien välistä läpi. Onnistuin laskemaan pahemmin kaatumatta tai kolhimatta. Mahtava onnistumisen tunne 😀 Koski oli tosiaan melko vaativa eikä sitä voi suositella ainakaan aloittelijoille suoraan laskettavaksi ilman etukäteistarkistusta.
Suurkiitokset vielä Silfvastasin lomakylän omistajalle, joka auttoi minua ratkaisevasti retken logistisissa järjestelyissä 😀

Silfvastasin kohdalla oleva koski, jonka kiersin rannan kautta. Tällä vedellä olisi ollut kivissä kiinni aika varmasti.

Aina ei ollut ihan niin helppoa ja luxusta, vaan takkuista jorvikkoa joka pakotti nousemaan kajakista ja raahaamaan kajakkia.

Tämä teksti kertoi muuta mutta oman kokemuksen perusteella todistan tästäkin huolimatta, etten suosittele Holmankosken laskemista missään tapauksessa ainakaan ilman huolellista etukäteistarkastusta 🙂
Lapinjärvi on itsenäinen kunta, ei kuulu Loviisan.