Orijärvi- Seljänalanen hiihtoretki 25.3.2013

Oli kaunis kevättalvinen viikonloppu. Hiihdin Kiskon Orijärven uimarannalta Määrjärven poikki edelleen Seljänalaselle, jossa kävin kiertämässä läheisiä saaria. Matkaa tuli reilu 20 km.

Valokuva1553

Määrjärven selkä

Valokuva1555

Seljänalanen Määrjärvestä tulevan kanavan kohdalla

Valokuva1558

Määrjärven ja Seljänalasen välinen kanava

 

 

 

Orijärvi-Seljänalanen 24.3.2013

24.3. hiihdin Kiskossa Orijärveltä kapean kannaksen läpi ensin Määrjärveen ja siitä edelleen Määrniemen nokan kautta Seljänalaselle. Orijärven ja Määrjärven välinen kannas oli umpijäässä mutta Määrniemen nokalla Seljänalaseen johtava vesiväylä oli sulana. Hiihtoreitti kulki maitse siitä vierestä. Sää oli todella kaunis, kiersin kaikkiaan 13 saarta ko. lenkillä. Matkaa tuli noin 16 km. Moottorikelkkojen tekemiä latuja oli hyvä hiihtää, toki myös hankikanto oli hyvä.

Oulunkylä-Vanhankaupunginlahden kierto 21.3.2013

21.3. hiihdin Oulunkylästä Vanhankaupunginlahden ympäri Viikin luonnonkauniin puiston läpi ensin Herttoniemeen ja sieltä metron vierestä lyhyen kävelymatkan jälkeen Kulosaaren salmeen, josta jatkoin jäätä pitkin Kivinokan eteläpuolelta edelleen Arabianrantaan ja takaisin lähtöpaikkaan. Vantaanjoki oli hyvä hiihtää ja Pikkukoskella näkyi jo kiipeilykallion lumet sulaneen jonkin verran ylhäältä. Matkaa tuli noin 20 km.

Pikku-Parikas-Takala 16.3.2013

16.3. hiihdin Markon kanssa iltahiihdon Nuuksiossa. Lähdimme Högpackasta reitti 2000:a seuraten Pikku Parikkaan järvelle, jossa etsimme turhaan tietä metsän kautta Kuuslammelle. Mitään reittiä ei löytynyt kaatuneiden kuusten seasta ja olin vähällä hukata karvalakkinikin metsään kun oksa nappasi sen pipon päältä huomaamattomasti. Paluureitillä pidimme taukoa Takalan laavulla jossa oli neljä muutakin karpaasia grillaamassa mm. poronmaksaa. Aikoivat yöpyäkin laavulla. Paluumatkalla oli kiva kruisailla Kattilantietä takaisin autolle metsäosuuden jälkeen. Matkaa tuli noin 12 km.

Nuuksion järviylänkö 15.3.2013

15.3. hiihdimme Jarin kanssa Nuuksiossa Vääräjärveltä Kattilajärvelle, josta kannaksen yli Hurjaan Urjaan ja sieltä kanjonia pitkin Saarijärvelle. Iso Majaslampea yritimme löytää tuloksetta, Mustakorvenkallion kupeesta ei löytynyt yhtään järkevää suksilla mentävää reittiä. Kiersimme Saarijärven Espoon sisävesien suurimman saaren ja palasimme Pikku Myllyjärven kautta autolle. Matkaa tuli noin 10 km.

Pirkan hiihto 2.3.2013

2.3. oli Pirkan hiihto Niinisalosta Tampereelle, hiihdin Jari Pihlajamäen kanssa samaa matkaa. 33 kilometrin kohdalla Vattulan huoltopisteen jälkeen iski ripuli kahdesti, joka vei tehoja aika lailla. Johtui todennäköisesti vääränlaisesta ja epäsopivasta urheilujuomasta jota sai asemilla. Onneksi juoman lopettaminen auttoi, loppua kohti pystyin taas kiristämään vauhtia. Loppuaika 12.33.