Etelä-Kallaveen kalamajakierros 4.-5.2.2017

Oli leppoisa pikkupakkanen, kun ajoimme Markon kanssa Puutossalmen lossin parkkipaikalle lauantai-iltapäivänä ja lähdimme hiitämään pulkat ahkioina kohti Vatasen saarta. Vatasen tupa oli uudehko hirsitupa, jossa oli neljä makuupaikkaa ja viihtyisä piha. Oli jo pimeä, kun otsalamppujen valossa jatkoimme kohti Hauto-Koistin saunasaarta. Oli aika yllätys kun pieni valonkajastus osoittautuikin saunan kiukaasta lähteväksi valoksi ja paikalla oli jo kaksi paikallista kaveria pihan kodassa yöpymässä. Oli todella hieno juttu, että avantokin oli tehty etukäteen ja pääsimme lämpimään valmiseen saunaan. Oma kaira ja vesipumppu eivät nyt onneksi tulleet tarpeeseen. Yövyimme isossa vanhassa 1950-luvulla rakennetussa kalamajassa, kaksiosaisessa vanhassa omakotitalossa jossa oli liesiuuni ja useita muutama makuupaikka lavereilla. Saunoimme ja kävin neljästä avannossakin, Markokin kävi nyt ensimmäistä kertaa avannossa 🙂

Sunnuntaina Runebergin päivänä jatkoimme hiihtäen naapurisaareen Kuusi-Koistiin jossa oli myös uudehko hirsitupa muutamalla makuupaikalla. Oli siistissä kunnossa ja viihtyisä muutenkin. Sitten seuraava Mietinsaaren tupa olikin jätetty heitteille ja kärsi ilmeisesti homeongelmasta tms. Linnunkakkaa oli pöydällä jne. Pihalla pisti silmään kuitenkin uusittu Puu-WC. Katsastimme vielä Kakssalmisen viihtyisän tuvan, ennen kuin käännyimme paluumatkalle ”kotisaareen” Hauto-Koistiin.  Jatkoimme melkein saman tien autolle ja siitä kotimatkalle.  Kokonaismatkaa tuli noin 22 km. Hienoja paikkoja, viidestä tuvasta neljä oli hyvässä kunnossa. Hieno juttu että Kuopion kaupunkin ylläpitää näin toimivaa retkeilykulttuuria 🙂

valokuva0104

Vatasen autiotupa noin 3 km Puutossalmen lossilta

valokuva0115

Marko aamutoimissa Hauto-Koistin kämpällä

valokuva0119

Hauto-Koistin kaksitupainen vanha kalamaja

valokuva0122

Hauto-Koistin sauna oli kompakti.

valokuva0123

Näkymä avannolta Puutossalmen suuntaan.

valokuva0141

Vuonna 2007 rakennettu Hauto-Koistin kota oli viihtyisä, tiiviiksi rakennettu kiva paikka. Vietimme samalla kodan 10- vuotisjuhlia 🙂

valokuva0144

Lounas kodassa

valokuva0147

Kalamajakierrokselle lähdössä Hauto-Koistilta

valokuva0151

Naapurisaaren Kuusi-Koistin tupa

valokuva0157

Kuusi-Koistin tupa sisältä. Kolmen hengen makuupaikat lavereilla olivat siistissä kunnossa.

valokuva0162

Näkymä järvelle Kuusi-Koistilta

valokuva0163

Mietinsaaren tupa oli kulahtaneessa kunnossa, ei olisi tehnyt mieli yöpyä.

valokuva0166

Mietinsaaren tupakirja todisti samaa

valokuva0167

Marko Mietinsaaren tuvalla

valokuva0174

Kakssalmisen tupa oli siisti.

valokuva0183

Kakssalmisen tupa ulkoa