Pirkan Hölkkä 4.10.2015

Osallistuin ensimmäistä kertaa Pirkan Hölkkään, joka on 33 km matka Valkeakoskelta Tampereelle, lähinnä metsäpolkuja ja metsäteitä pitkin. Asvalttia on vain lyhyt pätkä alussa ja lopussa. Hökkä oli samalla Pirkan Kierroksen neljäs ja viimeinen laji. Sää oli kaunis ja maisemat kivoja hämäläisi metsäreittejä metsälampineen. Valkeakosken Retkeilijät ylläpitivät Rutajärven majan huoltopistettä ja Tampereen Taivaltajat toista mökin vieressä ollutta huoltopistettä.

Valokuva0756

Lähtötunnelmissa

Valokuva0760

Osallistujia oli riittävästi

Valokuva0763

Metsäreitillä

Valokuva0780

Rutajärven maja

Valokuva0785

Kannustuskyltti

Valokuva0824

Tampereen Taivaltajien mökki, jossa oli velliä tarjolla

Valokuva0840

Eri ikäkausien maaliintulijoita, Jorma Rantanen ja minä

Valokuva0841

Ensimmäinen Pirkan Hölkkä takana ja mitali maalissa:)

 

Hippo-kisat Otaniemessä 26.5.2015

Julius, Diana ja Nicolas osallistuivat lasten Hippo-kisoihin Otaniemen urheilukentällä tiistaina 26.5.2015. Julius juoksi 40 metriä hienosti ollessaan sarjassaan viides ja Diana oli koko ikäluokassaan kuudes. Pallokin lensi monta metriä kummallakin. Nicolas oli ensimmäisissä kisoissaan myös hyvin aktiivisesti mukana:)

IMG_7197

Hippo-kisat Otaniemessä 26.5.2015

IMG_7199

Nicolas ja maskotti

IMG_7204

Nicolas lähtötunnelmissa:)

IMG_7207

Diana ja Julius kisatunnelmissa

IMG_7215

Lämmittelyä keskikentällä

IMG_7218

Julius 40 metrin juoksun startissa

IMG_7222

Perhepotretti Suomen kaikkien aikojen toiseksi tehokkaimman NHL-pistemiehen Jari Kurrin kanssa 🙂

IMG_7227

Mitalitunnelmissa 🙂

Lasten juoksukilpailu Kauniaisissa 28.4.2015

Olimme lastenkisoissa Kauniaisten Kasavuoressa, jossa oli erikseen tyttöjen ja poikien kisat. Diana onnistui hienosti juoksemaan toiseksi ,vaikka lopussa menettikin jo varmalta näyttäneen voiton kakkossijaan. Voimien jakamisessa on vielä opeteltavaa:)

http://www.esboif.fi/fi/etusivu/article-36050-43364-esbo-if-maastojuoksu-284-tulokset

T5 Maastojuoksu 325m
1.      Olivia Ojala                                                      1.51
2.      Diana Korhonen                                                    2.00
3.      Linnea Salmi                                                      2.05

Poikien sarjassa Julius oli myös hienosti viides, tässä sarjassa oli tosin paljon tyttöjä kovempi taso, voittotaisteluun ei tällä kertaa ollut oikein asiaa missää vaiheessa. Hyvää harjoitusta kuitenkin molemmille, mistä on hyvä jatkaa.

P7 Maastojuoksu 325m
1.      Anton Pennanen                                                    1.14
2.      Rafael Skjäl                                                      1.17
3.      Tommy Carlsson                                                    1.19
4.      Oliver Vuonoranta                                                 1.25
5.      Julius Korhonen                                                   1.30
6.      Jesse Hirvonen                                                    1.31

Valokuva8574

Poikien lähtö

Valokuva8572

Tyttöjen palkintojenjako

Valokuva8573

Tyttöjen kolme parasta

Valokuva8571

Tytöt valmistautumassa starttiin

 

 

Juoksukisat 1993-2003

Juoksuharrastus alkoi 1993 keskiviikkoisin Muurlan kirin porukan kympin yhteislenkeillä Salon uimahallilta Helisnummelle ja takaisin. Mukana oli usein mm. Rauno Ekman, Salpan koripallokaverini Simo Järvelä ja vuonna 2005 Syvälammella auto-onnettomuudessa menehtynyt pyöräilijätuttuni Lasse Haavisto sekä monia muitakin. Juostiin myös talvisin. Kävin juoksukisoissa Muurlan Hölkän vitosen matkalla 1994-1995, Suomusjärvellä kympin kisassa 1996 sekä Nummi-Pusulassa Keräkankareen hölkässä 2000-luvun alussa.  Keräkankareen hölkkä oli ylivoimaisesti vaikein ja raskain maasto mäkien ja notkojen keskellä metsässä, jonka huomasin uudestaan myös 2007 suunnistuksessa.

KK-maraton 2002-2012

Kalevan Kierroksella juoksin maratonin kahdeksan kertaa. Juoksin puolikkaat kisat 2000-2001 ja 2013. Ensimmäinen täyspitkä KK-maratonini oli keväällä 2002 Porin Yyterissä, sitten 2003-2004 Ylistarossa Pohjanmaalla ja 2006 Somerolla. Reitti kiersi Someron Kirkkojärven, Saarentaanjärven, Rautelan- ja Pusulanjärven. Vuonna 2007 maratonreitti kiersi puolestaan Tuusulanjärven. 2008 juostiin taas Somerolla. 2011 juoksu oli Varkauden Navitas-maraton ja vuonna 2012 Valkeakosken maraton. Yleensä aikani olivat neljän-viiden tunnin luokkaa, mutta kahdesti onnistuin alittamaan neljän tunnin rajan, vuonna 2004 Ylistarossa ja vuonna 2012 Valkeakoskella.

KK-juoksu 2011

KK-maratonilla sateessa Varkaudessa 2011

26052012442

Valkeakosken maraton 26.5.2012. Stadionilla kisatunnelmissa

26052012443

Maratonin kisakarnevaalihuumaa Valkeakoskella

 

Paavo Nurmi- maraton Turussa 2000-2001

Juoksin ensimmäisen täysmatkan maratonini 42.195 km Turussa kesällä 2000. Aikaa meni yli viisi tuntia mutta hieno tapahtuma oli joka juosta Turun stadionille ja saada jopa ruusu toimitsijalta maaliin pääsyn kunniaksi. Tämä oli siitä todella hyvä kisa, että sai myös hieronnan maaliin tulon jälkeen. Ruissalo oli ehdottomasti reitin helmi merellisissä maisemissa. Aurajoen ranta oli toki myös hieno.

HCM 2000-2010

Juoksin Helsinki City maratonin neljännesmaratonin eli kympin vuonna 2000. Aikaa meni 51 min ja loppusuoralla joku pääsi harmittavasti kirimään ohi puoliksi huomaamattani;(    Ennen lähtöä sain ikuistettua itseni kuvaan juoksijalegenda Lasse Virenin kanssa, joka oli myös tapahtumassa pr-mielessä esiintymässä ja myös juoksemassa. Viren lähti heti startissa kuin peura etenemään, joten ei ollut juuri paukkuja haastaa häntä… Myöhemmin ihmettelin että miksei häntä löytynyt kuitenkaan tuloslistoilta.

Juoksin varsinaisen maratonin viisi kertaa peräkkäin 2001-2005 ja vielä kuudennen kerran vuonna 2010. Vuonna 2001 juoksin 4.47 h ja onnistuin ohittamaan loppumatkasta mm. poliitikko Erkki Liikasen:)   Vuodelta 2003 on myös kisamuisto Mika Myllylästä, jonka kanssa oli mahdollisuus vaihtaa muutama sana ennen starttia lähtöalueella. Hän oli seuraamassa vaimonsa juoksukisaa maastopyörällä ja kertoi suunnittelevansa mahdollisesti Tukholman maratoniin osallistumista seuraavana vuonna. Toivotteli minulle tsemppiä kisaan, jota tietysti tarvittiinkin:)

Rymy-Eetu 2011

Lohjan aikanani 1997-2001 kävin aina silloin tällöin yhdessä lenkillä savonlinnalaisen kämppikseni Petri Juutin kanssa ja vaikka hän olikin minua nopeampi juoksija, saimme tehtyä hyviä lenkkejä välillä mm. Virkkalaan ja takaisin tai Muijalaan ja takaisin jne. Kymmenen vuotta myöhemmin kävimme pitkästä aikaa Helsingin yössä Rymy-Eetussa syksyllä 2011.

Kuva022

Henkka ja Pete Stadin ”Rymyisessä” yössä 2011