Peipsijärven uinti Kauksin rannalla 10.11.2018

Viron matkalla kävin pulahtamassa Peipsijärvessä. Järven pohjoispäässä Kauksi Rand (Kauksin ranta) Ranta oli pitkälle matalaa ja tuuli suoraan Venäjältä päin teki vedestä todella jäätävää, mutta oli hieno kokemus silti pulahtaa nopeasti muutama uintiveto rantamatalikossa 🙂

Rannapunnergan tuletorn eli majakka oli kiva paikka jokisuiston päässä. Jokisuisto oli myös todella kaunis, hiekkarantainen selväpiirteinen joki laskee järveen tässä kohtaa. Majakan vieressä oli rannankunnostustalkoot, jossa heinää niitettiin ja poltettiin usena talkoolaisen voimin. Siksi nuotioista lähtevä sankahko savu antoi majakkaekskursiolle hyvin verhoisan peitteen 😀

Jägalan putous oli myös todella idyllinen, pieni heikkovirtainen joki muuttui kertaheitolla näyttäväksi putoukseksi.

 

Vesi oli jäätävää, tuuli suoraan Venäjän puolelta…

Räpiköintiuinti matalikossa

Perinteinen majakan halaus. Rannapungerjan majakka sijaitsi todella kauniilla paikalla Peipsijärven rannalla joensuistossa.

Jägalan putous on Baltian maiden suurin vesiputous.

Magnus ja Henri putouksen alapuolella.

 

Kesälomaretki Visavuori – Muroleen kanava 30.7.-4.8.2016

Tein Juliuksen ja Dianan kanssa perinteisen vuosittaisen kesälomaretken nyt vain kolmen kokoonpanolla tällä kertaa.

Lähdimme lauantaina 30.7.2016 reissun päälle. Kävimme ensin Visavuoressa Kari Suomalaisen ateljeessa, jossa oli lapsia innostava hiirten etsintäkisa päärakennuksessa. Kävimme uimassa Sääksmäen sillan lähellä olevalla pysähdyspaikalla Vanajavedellä. Sitten matka jatkui Valkeakoskelle. Apianlahden uimaranta oli kiva paikka ja bongasimme myös Veikko Hakulisen patsaan. Illalla kävin uimassa myös Pakanrannassa Mallasvedellä. Kävimme Pälkäneen rauniokirkolla, Pyhän Mikaelin kirkolla joka oli mielenkiintoinen nähtävyys. Menimme yöksi Kaivannon kanavalle pysähdyspaikalle, jossa oli myös hyvä uimaranta ja pieni kahvila. Kävimme uimassa rannalla, oli myös hyvä mahdollisuus uida kanavan läpi sekä Längelmäveden että Roineen puolella 😉

img_1361

Julius ja Diana Väinämöisen patsaalla Visavuoressa

img_1437

VIsavuori

img_1474

Pyhän Mikaelin rauniokirkko

img_1505

Kesäaamu Kangasalla 🙂 Aamupalan teossa

Sunnuntaina 31.7.2016 jatkoimme Tampereelle jossa kävimme uimassa Näsijärvessä Särkänniemen läheisellä uimarannalla ennen kuin pieni sadekuuro alkoi hätistää meitä eteenpäin. Jatkoimme Näsijärven länsireunaa pohjoiseen ja poikkesimme Kurun ulkomu0seossa, jossa oli vanha Vänrikki Stoolin tupa. Kertomuksen mukaan J.L. Runeberg vieraili siellä aikanaan ja sai sieltä innoituksen majuri Polvianderista myös Värikki Stoolin tarinoihin. Kävimme tivolissa ja Tuurin kyläkaupassa. Vimpeli oli hauska paikka. Kävimme bongaamassa pyöreän kirkon, pesäpallomuseon ja suksimuseon ulkopuolelta sekä paikallisessa kebab-ravintolassa. Anteron aittamuseo ja latomuseo olivat myös todella mielenkiintoisia paikkoja. Bongasimme myös Vetelin kirkon ennen kuin päädyimme yöpymään Kaustisen kansanmusiikkikuntaan Wirkkalan museon parkkipaikalle.

img_1517

Julius ja Diana Särkänniemen uimarannalla. Taustalla Näsinneula.

img_1587

Tuurin tivolissa

img_1615

Julius ja Diana Vimpelin keskustassa.

img_1622

Vimpelin, Suomen virallisen pesäpallokaupungin pyöreä kirkko

 

1.8.2016 maanantaina aamupalalla oli hienot puitteet kivistä veistetyssä pihan huvimajassa. Aamulla tutustuin Kaustisen Kuorikosken vuonna 1777 Kustaa III:n aikana rakennettuun kirkkoon, jonka katto oli uusittu kyläläisten talkoilla 2010-luvulla. Vahava esimerkki ja osoitus perinteisestä pohjalaisesta yhteisöllisestä talkoohengestä. Kaustisen vierestä menevä Perhonjoki oli hieno paikka, kävimme ihastelemassa muutamaa koskipaikkaa tien varrella. Seuraavaksi auton nokka osoitti kohti Kalajokea, retken pohjoisinta pistettä ja todellista Highlight-kohdetta. Julius sai hienon synttärilahjan. Kalajoen kirkossa oli todella ystävällinen kirkkoväärti, joka esitteli kirkkoa meille ja päästi tutustumaan sakastiin sekä saarnatuoliinkin poseeraamaan. Kävimme Rantakallan hotellissa ja pääosan ajasta vietimme pitkällä hotellin kohdalla olevalla hiekkasärkällä. Kahlasimme Juliuksen kanssa särkän päähän asti ennen kuin käännyimme takaisin. Diana jäi rakentamaan hiekkalinnoja lähemmäksi rannan tuntumaa. Katsoimme kiikarilla myös Maakallan saaren noin 16 km päässä rannasta. Käänyimme kohti etelää ja poikkesimme Konikarvon luontokatoksella ihastelemassa Rahjan saaristoa ja Siiponjokea. Bongasimme Lestijoen Himangan kohdalla ja tästä jatkoimme Ohtakarille. Poikkesimme matkalla katsomassa myös Lohtajan kotiseutumuseon. Ohtakari on idyllinen ulkosaaristokylä, jossa on pieni kalastusmuseo ja hieno näköalat. Ajoimme yöksi Kokkolaan satamaan odottelemaan valmiiksi seuraavan päivän majakkaristeilyä.

 

img_1652

Kaustisen Kuorikosken vuonna 1777 rakennettu kirkko

img_1657

Kaustisen kirkko sisältä

img_1665

Perhonjoen koskella Kaustisella

img_1682

Kalajoen kirkossa

img_1699

Maakallan kirkko Kalajoella

valokuva3863

Diana tähyilemässä merimaisemia Kalajoen Rantakallassa

valokuva3865

Matkalla Särkälle

valokuva3866

Särkkä peittyi välillä aaltojen syleilyyn

valokuva3868

Uimassa

valokuva3871

Hiekkalinnoja rakentamassa

valokuva3878

Julius hiekkasärkän kärjessä noin 500 m rannasta

valokuva3882

Julius ja Isi hiekkäsärkän kärjessä 🙂

valokuva3893

Perhepotretti Kalajoen Rantakallassa. Hiekkasärkkä taustalla

img_1737

Lestijoen vanha museosilta

img_1739

Diana Lohtajan kotiseutumuseon muistomerkillä

img_1760

Ohtakarin kalastusmuseo sisältä

img_1764

Julius ja Diana Ohtakarin kirkkovenettä ohjaamassa

 

2.8.2016 oli majakkaristeilypäivä. Lähdimme Ms Jennyllä Kokkolan satamasta kohti Tankarin majakkaa. Trullevin niemi oli hieno paikka, samoin Harrbådan ns. ”kummitusmajakka” alkumatkasta oli hyvä bongata laivasta käsin. Tankarilla alkoi ukkoskuuro juuri kun opas ehti esitellä nopeasti kirkon ja museon. Majakan kohdalla alkoi sataa ja tuulla oikein kunnolla tummien pilvien valloittaessa taivaanrannan. Ukkonen jyristeli kuuluvasti. Tutustuimme majakkasaareen, kiersimme luontopolun ympäri ja lopuksi kävimme kahvilassa. Palattuamme Kokkolaan kävimme tutustumassa Halkokarin 7.6.1854 käydyn meritaistelun muistomerkkiin satamaa lähes vastapäätä. Yöyvyimme vanhassa pappilassa, jossa oli paljon kissoja uskontoaiheisia tauluja ym.

 

img_1802

Harrbådan ”Kummitusmajakka” Kokkolassa

img_1817

Vihdoin Tankarilla

img_1818

Tankarin satamamiljöö

img_1821

Tankarin kirkko

img_1823

Perhepotretti Tankarin majakalla juuri hetki ennen ukkossadetta

img_1830

Hetken päästä oli märkää ja tuulta…

img_1860

Ohtakarin kalastusmuseo

img_1870

Halkokarin taistelun kartta 7.6.1854

img_1873

Julius ja Diana Halkokarin taistelun muistomerkillä

3.8.2016 oli sade- ja ukkospäivä. Kävin toistamiseen vuoden sisällä ihailemassa Lapuan kirkkoa, nyt pääsin myös sisälle jossa opas kertoi Lapuan kirkon urkujen olevan Suomen suurimmat kirkkourut. Peräseinäjoen kirkko oli seuraava etappi ja kaupungintalolla olevat Ville Ritolan mitalit oli mielenkiintoinen kohde. Kävimme poikkeamassa nopeasti myös Seinäjoell Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseossa, kävin ulkomuseon kohteet läpi pintapuolisesti. Puolivahingossa bongasimme sään kirkastuttua Virroilla Herraskosken museokanavan Marttisen saarella, joka oli hieno ja monipuolinen kohde. Paikalla oli kanavamuseo, Marttisen vanha pappila ja Virtain perinnekylä. Lapsille oli myös sisäliikuntamahdollisuus, jossa kävimme kokeilemassa boulderointia. Kävimme poikkeamassa paluumatkalla myös Visuveden avokanavalla ja Kautunvuolteen vanhalla kanavalla pikaisesti. Näissä ei ollut mitään erityisen hohdokasta nähtävyysarvoa, mutta oli kiva kuitenkin bongata nekin 😉   Seuraavaksi jatkoimme Ruovedelle hienolla uimaranalla, jossa kävimme kaikki myös uimassa. Kävimme myös katsomassa Kalelan ulkopuolelta, joka on nykyisin tyhjäkäytöllä oleva taiteilija Akseli Gallen Kallelan vanha erämaataideateljee. Olisi kiva jos tämä joskus taas aukeaisi yleisöllekin uudestaan. Ajoimme Muroleen kanavalle ja näimme Muroleen kirkon vuodelta 1933. Yövyimme kanavan luona.

 

img_1920

Kruunupyynjoki

img_1930

Lapuan kirkko kesällä 2016

img_1936

Lapuan kirkko ja alttari sisältä

img_1943

Lapuan kirkko, jossa on Suomen suurimmat kirkkourut

img_1981

Peräseinäjoen kirkko

img_1988

Juoksijalegenda Ville Ritola arvokisamitalit Peräseinäjoen kaupungintalolla

img_1998

Herraskosken kanava Virroilla Toisveden ja Tarjanteen välissä

img_2058

Akseli Gallen Kallelan Kalela- erämaataideateljee Ruovedellä

valokuva3975

Ruoveden uimarannalla

valokuva3984

”Runebergin” mökki Ruoveden kirkonkylässä

valokuva3985

Adol Fredrik Pelanderin muistokyltti mökin seinällä

 

img_2059

Muroleen kanava Näsijärvellä

 

4.8. 2016 näimme Aunessillan, joka on restauroitu museosilta Näsijärven ja Kaitaveden välissä.

Näimme matkalla Lestijoen, Perhonjoen, Kruunupyynjoen ja Purmonjoen. Olivat mielenkiintoisia kohteita nämäkin. Historiallinen knoppitietous ja uteliaisuus heräsi myös Runebergiin ja Vänrikki Stoolin tarinoihin, kun kahdessa matkan aikana vastaan tulleessa kohteessa, Kurun ulkomuseon majuri Kianderin tuvassa ja Ruoveden Pelanderin tuvassa kummassakin todistettiin että juuri sieltä Runeberg oli ammentanut inspiraatiota Vänrikki Stoolin tarinoihin. Mikä lienee lopullinen totuus…

Viron Saarenmaa 5.5.-8.5.2016

Olin Päivin kanssa tutustumassa Saarenmaan saareen, joka on Viron suurin saari ja samalla varsinaisen Itämeren toiseksi suurin saari heti Gotlannin jälkeen. Hienot oli maisemat, erityisesti Säären majakka oli helminähtävyys.

 

IMG_0016

Romassaaren satama

IMG_0021

Kuressaaren lentokenttä

IMG_0033

Saksalaisten ja neuvostoliittolaisten sotilaiden yhteishautausmaa

IMG_0084

Kaalin meteoriittikraatterijärvi

IMG_0134

Veskin tuulimylly

IMG_0144

Veskin tuulimyllyravintola sisältä

IMG_0175

Kuressaaren linna

IMG_0184

Kuressaaren linna

IMG_0215

Vapaussodan muistomerkki Kuressaaren keskustassa

IMG_0223

Näkymä linnan muurilta

IMG_0277

Linnan museo

IMG_0341

Kylpylähotellimme

IMG_0365

Paikallista keväistä kukkaloistoa

IMG_0366

Kaksi kansallispukuista naista kadulla

IMG_0367

Nasva-joki

IMG_0374

Salme-joki

IMG_0378

Kaavin majakka

IMG_0408

Säären majakan juurella

IMG_0415

Henri ja Säären majakka

IMG_0424

Säären majakan rantamaisemaa

IMG_0426

Säären niemen eteläkärki

IMG_0434

Alleja rantakivikossa

IMG_0484

Säären niemen harjumaisemaa

IMG_0349 IMG_0351 IMG_0491

Orrengrundin majakka ja Viirisaaret 6.9.2015

Kuulaana sunnuntaina meloimme Vahterpään eteläkärjen kivikkoisesta ja matalasta Söderbystä ensin Orrengrundin majakalle ja tästä edelleen Mustaviirin saareen. Lopuksi poikkesimme nopeasti Pitkäviirin eteläpäässä ennen kuin pimeys, sade ja nouseva tuuli alkoivat aiheuttaa enempää haittaa. Viimeiset 9 kilometriä Pitkäviirin länsipäästä suoraan himmeänä heikosti näkyvää Vahterpään Söderbyn linkkimastoa kohti tulimme täydellä vaihteella, koska tuuli nosti aallokon vaahtopäiseksi ja ukkosalamat valaisivat välillä muuten synkkää taivasta. Mutta se on kokonaan jo toinen tarina…

Orrengrundin vanha kivinen tunnusmajakka on suljettu, mutta ulkoa päin se on hienon näköinen vuosimallia 1858. Korkeus on 22,6 metriä. Saaressa on myös vanha luotsitupa vuodelta 1802 ja uusi käytössä oleva asema vuodelta 1957. Saarella oli harvinaisen paljon villijäniksiä ja useita puolustusvoimien ylläpitämiä rakennuksia, mm. merivartioasema.

Mustaviirin saari on todella komea ja suositeltava matkakohde, rantautuminen onnistuu kajakilla kohtalaisesti mutta ranta ei ole kovin helppo muuten mataluutensa ja kivikkoisuutensa ansiosta. Saarella on luontopolku, jonka kohokohta on Struven ketjun Suomessa oleva eteläisin piste ja vanhan kolmiomittausaseman jäänteet vuodelta 1833. Tämä on myös yksi Suomessa olevasta seitsemästä UNESCO:n maailmanperintökohteesta. Nykyisin tähän kohtaan on koverrettu kallioon pieni reikä ja vieressä on näkötorni. Etelärannan silokalliot, jatulintarhat, niitty ja vanhat sodanaikaiset ampuma-asemat ovat kaikki mielenkiintoisia nähtävyyksiä.

Melontamatkaa tästä noin kolmion mallisesta reitistä tuli reilu 30 km ja patikointiakin muutama kilometri saarissa.

Linkki Markon kuviin:

https://www.dropbox.com/sh/t4jzdqo7ul2ih9l/AAALCUhsofwHJ5UwyURifV3ha?oref=e

 

Valokuva0226

Orrengrundin kaakkoisreuna. Taustalla Båksörenin naapurisaari

Valokuva0236

Metsäpolkutunnelmia

Valokuva0245

Pikku Pookilla saaren länsikärjessä

Valokuva0250

Henri ja Orren vanha tunnusmajakka

Valokuva0279

Mustaviirin opastaulu

Valokuva0289

Struven ketjun infotaulu

Valokuva0302

Se klassinen vanhan mittausaseman keskipisteen kohdalla ollut reikä

Valokuva0320

Etelärannan silokalliomaisemaa

Valokuva0332

Komea Jatulintarha

Keski-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa 25.8.-30.8.2015

Teimme perheen kesälomaretken ensi kertaa asuntoautolla Keski-Suomeen ja Pohjois-Pohjanmaalle.

25.8. 2015 tiistaina ajoimme ensin Padasjoelle, jossa Julius kokeili ensimmäistä kertaa synttärilahjaansa radio-ohjattavaa venettä Kirkkolammen uimarannalla. Kävimme kaikki uimassa tässä samassa rannassa auringon alkaessa laskea. Tästä jatkoimme Kuhmoisiin, jossa yövyimme venesataman vieressä olevalla paloaseman parkkipaikalla.

26.8. 2015 jatkoimme Kuhmoisista Päijänteen länsirantaa Isojärven kansallispuistoon, kävin katsomassa Heretyn tuvan ja kävin samalla uimassa Kurkijärvessä pienen luontopolun päätteenä olevalta grillikatokselta. Uin myös Isojärven länsipäässä, jossa tie kohtaa järven aivan vierestä. Ouninpohjan legendaariset rallitiet ristesivät tältä reitiltä, jatkoimme kuitenkin omaa ralliamme Keuruuseen. Keuruun vanha kirkko oli kiinni, pihalla oli Iso-Valkosen kirkkovene. Seuraavaksi ajoimme Petäjävedelle tutustumaan tähän UNESCO:n maailmanperintökohteeseen. Kirkko on rakennettu 1763-1765 ja se on parhaiten säilynyt alkuperäisessä asussaan Suomessa olevista tuon ajan kirkoista. Keuruun vanha kirkko oli myös vuodelta 1756-1759, mutta sitä on restauroitu enemmän. Keuruun ns. uusi kirkko tien toisella puolella on vuodelta 1892. Keuruulla autoimme yhtä veneilijää hankkimaan bensaa läheiseltä huoltoasemalta. Seuraavaksi pysähdyimme Kuorevedellä, jossa oli museohävittäjä tien vieressä nähtävyytenä. Sitten Ajoimme Saarijärvelle, jossa vietimme seuraavan yön kauppakeskittymän pihalla.

27.8.2015 jatkoimme matkaa pohjoisen suuntaan. Kävin uimassa Kivijärvessä ja Vuosjärvessä. Huopanankoski oli Vuosjärven hienoin nähtävyys, mm. Juhani Aho vietti kesiään tämän kosken alajuoksulla olevassa mökissä 1906-1920. Aholla on myös edelleen toiseksi suurin lohi ko. koskesta pyydettyjen tilastossa vuodelta 1917, painoltaan 7,8 kiloa. Kävin uimassa Huopanankosken yläjuoksulla, jossa nipin napin pysähdyspaikan vierestä pääsi pulahtamaan veteen ja kahlaamaan kivelle noin kymmenen metrin päähän.

Viitasaarella vastaan tuli Keiteleen komea järvi. Julius ajoi uimarannalta taas radio-ohjattavaa venettä ja kävin uimassa tässä samassa kohtaa. Puisto oli todella viihtyisä, ns. Porthanin puisto, Henrik Gabriel Porthanin syntymäpaikka oli tämän puiston alueella vuonna 1739. Paikalla on nykyisin muistokivi. Keiteleen Helmi on kiva lastenpuisto tällä alueella. Kävimme katsomassa kirkon niemen toisella puolella, joka oli tosin kiinni. Jatkoimme seuraavaksi Pihtiputaalle keihäskaupunkiin, jossa kävin urheilukentän laidalla todistamassa komean keihäänheittäjäpatsaan olemassaolon ja kirkon pihalla oli myös surullinen hautamuistomerkki vuoden 1969 Pihtiputaan poliisisurmista. Kävin uimassa sekä Koliman että Alvajärven järvissä Pihtiputaan vanhalta museosillalta, josta pääsee kumpaankin järveen 🙂

Ajoimme seuraavaksi Pyhäjärvelle Pyhäsalmen kylään, jossa on myös Pyhäjärvi. Pyhäjärvessä piti tietenkin käydä uimassa katsottuamme ensin kaupungin pienen keskustan. Hienompia puitteita ei allekirjoittanut olisi voinut toivoa uintivisiitille, järven rannasta kirkonkylän jälkeen löytyi kyltillä merkitty Korhosenniemi, jossa oli auton kääntöpaikka, ja suora linja myös venerannasta juosta järveen uimaan 🙂 Kävin katsomassa seuraavaksi Kärsämäen kirkon ja sitten saavuimmekin Suomen maantieteelliseen keskipisteeseen Piippolaan. Yövyimme tässä kohtaa.

28.8.2015 tutustuimme Piippolan (Vaarin) muistomerkkiin tarkemmin ja otimme luonnollisesti muutaman valokuvankin;)   Seuraavaksi ajoimme Alassalmen lossille suuntana Suomen yhdeksänneksi suurin järvi Oulujärvi ja tämän järven suurin saari Manamansalo. Järvellä sattui olemaan tuulinen keli ja lossi keikutti oikein kunnolla ennen kuin rantauduimme Manamansaloon länsipäähän. Tutustuimme saareen ajamalla ympäri. Pysähdyimme eteläpuolella Rytölahden kohdalla tien viereen, missä järvi on kaikkein lähinnä tietä. Pidimme lounastaukoa tässä ja kävin myös uimassa järvessä, ranta oli todella matalaa pitkään tässä kohtaa ja Ärjänselän aallot huuhtoivat vaahtopäisinä vastaan. Hieno kokemus kuitenkin 🙂   Lopuksi kävimme tutustumassa saaren pohjoispäässä olevan vanhan kirkon jäänteisiin ja luontopolkuun. Paikalle oli pystytetty hieno korkea muistomerkki vanhan murentuneen kirkon muistoksi. Lähdimme jatkamaan järven pohjoisrantaa Vaalan kautta kohti Oulua. Kävimme tutustumassa Nuojuan voimalaitoksen kuohuihin matkan varrella ja pistäydyin samalla uimassa Oulujoessa ko. parkkipaikalla olevalta veneen laskurampilta. Ajoimme illaksi Hailuotoon ja jätimme auton parkkiin lossin viereiselle parkkipaikalle.

29.8.2015 aamulla kohtasimme ongelman heti aamulla, kun Fiat ei jostain syystä käynnistynytkään emmekä päässeet ensimmäiseen suunniteltuun lossiin. Onneksi paikalla oli ystävällinen kalastaja, joka tarjos ensin virtaa akusta, mutta normaalit kaapelit eivät riittäneet. Jouduimme yrittämään käynnistystä vetämällä. Onneksi auto oli hieman ylärinteessä, joten henkilöautolla se saatiin vedettyä liikkeelle ja auto jopa käynnistyikin toisella yrittämällä. Ajoimme Oulun keskustaan ja pidin moottoria pitkään käynnissä ennen kuin uskalsin kokeilla sammuttamista. Onneksi auto ei oireillut enää uudestaan. Oulun tuomiokirkko oli hieno paikka, pääsimme tutustumaan kirkon tornista kaupungin näköaloihin, tornia oli remontoitu vuosina 1976, 2001 ja viimeksi nyt 2015. Pääsimme tutustumaan myös kryptaan ja sakastiin hyvän oppaan ansiosta. Oulun kaupungintalo oli myös komea. Nallikarin rannalla oli tuulinen ja kalsea ilma, joten otin vain kuvat ja kiikaroin merelle. Ajoimme Hailuotoon, joka oli hieno saari. Hiekkadyynit matalilla rannoilla, Luoto-talon luontonäyttely ja punaiset merivartioston veneet olivat saarelle tyypillisiä nähtävyyksiä. Saaren länsikärjessä oleva Marjaniemen majakka oli harmittavasti kiinni, mutta ulkoa päin näimme tämän silti aika hyvin. Saaressa myytiin myös savulohta ja rantaraitti länsipäässä oli hieno hiekkadyyneineen ja heinikkoineen, jossa näkyi monia leijan lennättäjiä. Saaren keskivaiheilla oli myös kirkko, joka oli rakennettu aiemmin palaneen tilalle. Kirkko sinänsä ei ollut minusta mikään kovin erikoinen nähtävyys. Ajoimme illan tullessa Siikajoen yli Raaheen, jossa oli komea merimuseo rannalla sekä Pietari Brahen patsas kirkon vieressä. Ajoimme tästä 8-tietä Pyhäjoelle ja Kalajoelle, Kalajoella oli myös komea ilotulitustapahtuma joka ruuhkautti liikennettä yllättävän paljon. Ajoimme Lappajärvelle, jonne jätimme auton parkkiin yöksi kirkon viereiselle parkkipaikalle.

30.8. 2015 sunnuntaiaamuna kävimme tutustumassa vuonna 1637 alun perin rakennettuun kirkkoon. Kirkko on yksi harvoista suomalaisista kirkoista, jotka on restauroitu niin, että alttari on sivulla oikealla eikä suoraan edessä. Lappajärven uimaranta aivan kirkon vieressä oli hieno, mutta tämä oli täynnä hiljaisia lähes äänettömiä hyttysiä, jotka pakottivat vetäytymään nopeasti pois rannalta uimisen jälkeen. Nicolas sai allergisen ihottumuan pistoista, jonka vuoksi jouduimme ajamaan Kauhavan terveyskeskukseen päivystykseen. Ihottuma onneksi meni ohi ennen kuin jono eteni Kauhavalla. Matkan varrella Lapua oli hieno paikka, komea kirkko joen vieressä ja jääkärimuistomerkki kaupungintalon edessä kertoivat omaa kieltään kaupungin patrioottisesta piirteestä. Kävimme tutustumassa myös Seinäjoella Lakeuden kirkossa. Ikaalisissa kävin uimassa Toivolansaaren uimarannalla Kyrösjärvellä ja kävin testaamassa myös hyppyrin. Kokonaismatkaa kertyi karvan verran yli 2000 kilometriä.

DSC_0003

Petäjäveden kirkossa

 

DSC_0040

Piippolan keskipisteessä

 

DSC_0090

Oulun Toripoliisia katsastamassa

 

DSC_0122

Oulun Nallikarin ranta

 

DSC_0136

Oulun Tuomiokirkko

 

DSC_0139

Oulun tuomiokirkko sisältä

 

DSC_0257

Marjaniemen majakka Hailuodossa

 

DSC_0279

Merivartioston vene Hailuodon satamassa

 

DSC_0281

Diana ja Julius Hailuodon länsikärjessä

 

DSC_0286

Julius Hailuodon rantahietikolla

 

DSC_0288

Rantadyynejä

 

DSC_0289

Julius majakkaraitilla Hailuodossa

 

DSC_0303

Pietari Brahen silhuetti ja Raahen kirkko taustalla

 

DSC_0314

Raahen lyseo ja vanha sotasairaala

 

DSC_0318

Pyhäjoki auringonlaskun jälkeen

 

DSC_0322

Hiihtäjäpatsas Kalajoen keskustassa

 

DSC_0324

Kalajoki kuutamon valossa

 

DSC_0329

Ilotulitus Kalajoella

 

DSC_0337

Lappajärven kirkko

 

DSC_0338

Lappajärven kirkko sisältä

 

DSC_0354

Amiraaliperhonen

 

DSC_0355

Nicolas ja Diana Lappajärven ”meteoriittijärven” rannalla

 

DSC_0365

Lapuan ja saksalaisen ystävyyskaupungin muistomerkki kaupungintalon pihalla

 

DSC_0373

Lapuan kirkko

 

DSC_0377

Lapuanjoki

 

DSC_0445

Toivolansaaren uimaranta Ikaalisissa Kyrösjärven rannalla

 

DSC_0447

Ikaalisen vesitorni ”Jalkapallolla” varustettuna

 

DSC_0449

Superkuu valaisi paluumatkaa Ikaalisten jälkeen

 

IMG_8813

Ensimmäinen ilta Padasjoen Kirkkolammella

 

IMG_8844

Kurkijärvi Isojärven kansallispuistossa

 

IMG_8848

Heretyn kämppä

 

IMG_8849

Isojärven länsipää

 

IMG_8866

Keurusselän Myllysaaren uimaranta

 

IMG_8868

Keuruulla

 

IMG_8870

Keuruun vanha kirkko

 

IMG_8890

Petäjäveden vanha kirkko

 

IMG_8905

Kirkko lähikuvassa

 

IMG_8942

Huopanankoski

 

IMG_8949

Kokon talon pihapiirin jäänteet

 

IMG_8950

Juhani Ahon muistomerkki

 

IMG_8951

Huopanankosken ennätyslohet järjestyksessä

 

IMG_8969

Julius ja radio-ohjattava vene Keiteleen Viitasaaren uimarannalla

 

IMG_8971

Porthanin puisto Viitasaarella

 

IMG_8978

Nicolas, Diana ja Julius Keiteleen Helmessä

 

IMG_9005

Pihtiputaan keihäänheittäjäpatsas urheilutalolla

 

IMG_9009

Pyhäjärven hiihtäjäpatsas

 

IMG_9030

Pyhäjärvi Korhosenniemeltä kuvattuna

 

IMG_9057

Piippolan patsaalla

 

IMG_9073

Oulujärven Ärjänselkä Manamansalosta kuvattuna

 

IMG_9074

Kiikarointia Manamansalon Rytölahdella

 

IMG_9075

Sylissä

 

IMG_9107

Laitakarin pooki Hailuodon ja mantereen välissä

 

 

Pernajasta Viipuriin-Agricolan 2 patsasta 18.7.-25.7.2012

Kesälomamatka 18.7.-25.7. 2012 vanhaa kuninkaantietää Espoosta Virolahdelle asti oli hieno kokemus. Kävimme Pernajan kylässä, jossa oli Mikael Agricolan patsas. Otin valokuvat kaikista joista matkan varrella, Sipoonjoki, Pernajanjoki, Ravijoki, Porvoonjoki, Loviisanjoki, Tesjoki, Summajoki, Kymijoki 3 eri haarassa ja lopuksi Virojoki. Tutustuimme Kotkassa Sapokan vesipuistoon ja kävimme lyhyesti myös Maretariumissa. Uusi merikeskus Vellamo oli valtava rakennus mutta kiinni sinne mennessämme. Kävimme yhteysaluksella Haapasaaressa, joka oli idyllinen paikka. Kiersimme saaripolun mm. muistomerkillä, 150-vuotta vanhalla Pookilla, valvontatornilla, joka on armeijan käytössä, merivalvonta-asemalla sekä kirkossa, jonne sai kyläkaupasta avaimet. Tuuli tosin nousi noin 13 m/s paluumatkalla, siksi kippari ohjasi 15-metrisen aluksen Kirkonmaan linnakesaaren itäpuolelta takaisin satamaan. Näimme Ruotsinsalmen taistelun 1790 paikat, mm. Fort Slavan linnoitus oli selvä muisto tämän jälkeisestä ajasta. Venäläiset olivat pystyttäneet muistoksi merenneidon läheiseen niemeen. Reitiltä näkyi hyvin myös Venäjän puolen Suursaari linkkimastoineen. Kotkasta muistui ekana mieleen Junnu Vainio ja entinen koripalloilija Larry Pounds.

Haminassa tutustuimme kaupungin kolmeen kirkkoon ja valtavaan ulkoilmakatokseen. Paikka oli hyvin pieni ja kompaktisti kehän muotoon rakennettu linnoituskaupunki. Klamilassa oli hieno satama. Kävin myös vanhassa mäkihyppytornissa, joka kieltämättä hiukan hirvitti kavuta huipulle asti sekä virallisessa näkötornissa. Paikka on säveltäjä Uuno Klamin kotipaikka, muistomerkki oli kirkon pihalla. Virolahti oli hieno paikka, siellä oli neljä eri lintutornia joissa kävin tutustumassa, varsinainen bongareiden tukikohta. Alueella oli myös hyvä leirintäalue sekä kotiseutumuseo, jossa pihalla oli esitelty mm. Huovarin saaren vanhoja ”kalaputkia”. Tosin museo on kuulemma vain viikon auki koko vuodessa. Kävimme myös Miehikkälän Salpalinja-museossa ja Svinhufvudin kotimuseossa Luumäellä. Kivijärven rannalla sijaitseva Kotkaniemi on hieno paikka, mukava mahdollisuus kerätä mustikoita ja käydä vaikka uimassa rannalla. Lappeenrannassa vietimme kaksi päivää ja teimme myös päiväristeilyn Viipuriin. Kävimme Viipurin linnassa ja Pyöreässä tornissa sekä kahdessa kirkossa. Toisen pihalla oli myös Mikael Agrocolan patsas. Kaksi saman henkilön patsasta samalla kesälomareissulla;) Viipuri oli siistiytynyt ka kehittynyt selvästi verrattuna vuoteen 1992 kun kävin siellä Kiskosta bussimatkalla mamman kanssa.

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 019

Julius ja Diana laivalla matkalla Haapasaareen

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 022

Pernajan Koskenkylänjoki

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 028

Pernajan kartta

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 035

Agricolan patsas Pernajassa

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 037

Mikael Agricolan synnyinseutu

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 131

Haapanapariskunta

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 364

Langinkoski Kotkassa

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 560

Vladimir Leninin patsas Viipurissa

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 602

Henri, Julius ja Diana Viipurin Pyöreän tornin edessä

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 605

Mikael Agricolan patsaalla Viipurissa

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 624

Torgils Knuutinpojan patsaalla Viipurin sataman lähellä

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 629

Viipurin linna

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 642

Viipurin linnan museo

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 666

Museon Suomi-osasto

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 669

Museon Neuvostoliitto-osasto

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 675

Keisari Napoleon Bonaparte

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 691

Näkymä Viipurin linnan tornista

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 706

Saimaan kanavareitin karttakuvaus eri suluista

 

Baggö – Jussaari 24.3.2013

24.3. 2013 omatoimiretki Jussarön majakalle Baggöstä Jarin kanssa. Jäät alkoivat heiketä Jussarön saaren länsipuolella, jolloin jouduimme kääntymään takaisin. Matka noin 25 km. Näimme kuitenkin majakan, jonka sain hyvin kameran tähtäimeen.

Valokuva1588

Pyllähdys Jussaaren selällä

Valokuva1591

Jussaaren kevätjäätä, josta merivartioston hydrokopteri meni yli

Valokuva1592

Jari Jussaaren selällä

Espoon tuomiokirkko 27.2.2013 - Jussaari 26.3.2013 149

Jussarön majakka

Espoon tuomiokirkko 27.2.2013 - Jussaari 26.3.2013 150

Jussaari ja majakka oikealla horisontissa

Pellingin kierto 14.11.2014

Kiersimme Matti Hovin ja Jorma Kohosen kanssa Pellingin saaren Suninsalmen uimarannalta lossin vierestä ja lähdimme melomaan Pellinkiä myötäpäivään. Jorma ja Matti olivat kokeneita merimelojia ja meloin ensimmäistä kertaa etumelojana omassa Starissani. Matille istuma-aukko oli hieman ahdas mutta muuten saimme kajakkini kulkemaan kohtuuhyvin, huippunopeus 12,7 km/h. Sändön jälkeen Långönin saaren eteläpuolella tuuli oli noin 6 m/s mutta aiempien päivien kovan tuulen jäljiltä olevat aallot olivat silti yllättävän korkeita hetken aikaa ennen kuin pääsimme suojempaan Glosholmenin merivartioaseman rantaan. Kävimme tutustumassa saareen, aluksi näkyi helikopterikenttä sekä merivartiotorni ja asema rannassa. Rannassa oli myös pieneläinpyydys, joka ilmeisesti oli tarkoitettu minkkien, kärppien tms. pyydystykseen. Saaren eteläosassa risteili pari polkulinjaa sekä muutamia ilmatorjuntatykkejä, bunkkereita ja juoksuhautoja. Varsinainen pääkohde oli kuitenkin Glosholmin majakan jäänteet, majakka rakennettiin 1835 ja se toimi esikuvana läheiselleä Klovharunin saarella mökkiä pitäneelle Tove Janssonille. Tove ideoi majakan muodosta kuuluisaksi tulleen Muumitalon tornimallin. Valitettavasti sotilassaarella ollut majakka kuitenkin räjäytettiin 14.3.1940, päivää talvisodan päättymisen jälkeen.

Merivartijatu tulivat jutustelemaan rantaan ennen lähtöämme, joista yksi oli sama kaveri, joka oli kesällä 2006 esitellyt meille Pirttisaarta. Meloimme Äggskärin ulkoilusaarille ja rantauduimme Långholmeniin pitämään taukoa ja syömään eväitä. Pimeys laskeutui tällä välillä ja Jorman tehokas Lumilight otsalamppu osoittautui enemmän kuin tarpeelliseksi suunnistaessamme lossin valoja kohti Suninsalmeen. Lossi onneksi helpotti pimeämelonnan osuutta merkittävästi. Matkaa tuli yhteensä noin 27 km. Pellingin saari oli samalla järjestyksessään 51. kiertämistäni suurista Suomen saarista.

Linkki Jorman matkakuviin on tässä

http://ruskio.fi/pellinkimelonta2014/

Omat kuvat ovat alla

Valokuva7047

Suninsalmen lossi ja uimaranta Pellingin lähellä

Valokuva7060

Glosholmenin merivartiotorni

Valokuva7064

Ilmatorjuntatykki

Valokuva7076

Linnoitteita eteläkalliolla

Valokuva7079

Yksi bunkkereista

Valokuva7081

”Toven majakan” perusta, jonka yläosa on päivitetty sotilaskäyttöön jatkosotaa varten 1941-1944.

Valokuva7084

Jorma ja Matti majakan tasanteella

Valokuva7098

Henri, Matti ja Star 670 Triple

Valokuva7110

Porvoon kaupungin ulkoilusaaristo Äggskär. Rantautumassa Lånholmeniin taukopaikalle.

 

Kotkan saaristomelonta 12.10.2014

Sunnuntaipäivä 12.10.2014 oli pilvipoutainen ja ennen kaikkea lähes tyyni. Meloimme Antti Hanskin kanssa Kotkan saaristokierroksen. Lähdimme melomaan Kotkan Melojien majalta puoli kymmeneltä aamulla ja aluksi meloimme kapeikkoa noin 7 km ennen kuin saavuimme Mussalon Äyspäänselälle. Meloimme Mussalon ulkoilualueiden ohi Viikarinsaaren länsipuolelta kohti Silakkasaaria. Tässä kohtaa oli isoja kiviä rykelmässä, joita kävimme hiukan pujottelemassa. Seuraavaksi meloimme Rankin tunnetun sääasemasaaren länsipuolelta ja näimme punertavia graniittikallioita tykkien koristamana. Pidimme tauon saaren eteläkärjessä Majakkaniemessä, jossa tutustuimme mielenkiintoiseen vuodelta 1859 peräisin olevan tunnusmajakan kiviseen perustaan. Majakan puurakenteet ovat tuhoutuneet aikoja sitten mutta pieni kuusikulmainen torni oli silti hieno kohde pitää taukoa. Suursaari näkyi hyvin horisontissa noin 30 km etäisyydellä Rankin eteläkärjestä. Jatkoimme Kirkonmaan saaren eteläkärkeen, joka on myös vapautunut armeijan käytöstä ja siksi meillä oli hieno mahdollisuus tutustua mm. tulenjohtotorniin ja maanalaisiin bunkkereihin. Evästimme Kirkonmaan rantakallioilla.

Tästä jatkoimme pohjoiseen Kirkonmaan itäpuolelta ja bongasimme Vuorisaaren komeat korkeat kalliot. Jatkoimme Kuutsalon itäpuolelta saaren pohjoiskärkeen, jossa pidimme kolmannen lyhyen tauon. Seuraavaksi meloimme Tiutisen vierestä ja kiersimme Kotkansaaren ympäri. Merikeskus Vellamo ja museojäänmurtaja Tarmo ohitettiin aivan vierestä. Pimeä ehti jo tulla tässä vaiheessa, mutta Kotkan kaupungin valot varsinkin Kotkansaaressa valaisivat erittäin kirkkaasti veneväylää. Kivisalmen sillan alituksen jälkeen näkyi vielä Kymenlaakson keskussairaalan valot ja vanhan tupakkatehtaan valot aivan rannassa ennen paluutamme venevajalle. Matkaa kertyi noin 46 km. Kävin vielä bongaamassa Rastaankatu 23 legendaarisen kotkalaisen musiikkimiehen Junnu Vainion vanhan kotitalon kyltteineen päivineen;)

Kotkan saaristomelonta oli samalla juhlamelonta koska näistä suurista saarista viimeksi kierretty Kuutsalon saari on järjestyksessään 50. kaikista melomistani Suomen suurista saarista (ml. 100 suurinta merisaarta ja 100 suurinta sisävesisaarta). Eli toisin sanoen nyt olen melonut 25% Suomen 200 suurimmasta saaresta.

Linkki melojakaveri Antti Hanskin blogiin

http://anttihanski.blogspot.fi/search/label/Rankki

 

Kotkan saaristoretki

Reittikartta

Kotkan Melojien maja

Lähtö Kotkan melojien majalta Metsolasta

Rankin pooki

Antti ja Henri Rankin pookilla 12.10.2014

Rankin tykki

Rankin tykistöä länsirannalla

Rankki länsiranta

Punagraniittia

Suursaari

Suursaari Venäjän puolella Rankin eteläkärjestä kuvattuna noin 30 km etäisyydellä. Vasen huippu on Lounatkorkia, jossa on saaren korkein kohta 176 metriä merenpinnasta.

Valokuva6757

Mussalon satama

Valokuva6762

Vasemmalla Ristisaari ja oikealla Kaunissaari

Valokuva6771

Pujottelua Silakkasaarilla

Valokuva6776

Rankin länsirantaa

Valokuva6810

Kirkonmaan vanha tulenjohtotorni

Valokuva6848

Merikeskus Vellamo ja museojäänmurtaja Tarmo illan hämärässä

Valokuva6855

Junnu Vainion muistokilpi Kotkan Metsolassa

 

Pohjanmaa Tour 4.-11.8.2014

Teimme kesälomaretken Pohjanmaalle ensimmäistä kertaa. Maanantaina 4.8. lähdimme Espoosta ensin Karkkilan kautta Vanhaa Porintietä kohti Poria. Tutustuimme ensin Jokioisten ja Humppilan vanhaan museorautatiehen, jossa oli mielenkiintoisia junanvaunuja ja vanha asemarakennus. Rata oli aikanaan yhdistänyt Humppilan ja Forssan. Tästä jatkoimme Huittisiin, jossa näimme presidentti Risto Rytin ryhdikkään patsaan ja museon ulkopuolelta. Viimeksi kävin Rytin patsaalla helmikuussa 2001, kun palasimme Toivosten autolla Ilen sotilasvalatilaisuudesta purevassa pakkasessa Niinisalon varuskunnasta;) Matkan varrella Huittisiin oli myös Venäjänlampi, idyllinen uimaranta ja hyppyri aivan tien vieressä. Loimijoki on komea leveä joki Huittisten keskustan kohdalla. Ajoimme Raijalanjärvelle, joka on suoalue Puurijärven ja Isosuon kansallispuiston alueella Kiettareen saaren vieressä. Kiettare on komea erikoinen saari Kokemäenjoen keskellä, jonka jatkumona löytyy edelleen Vitikkalanluoto ja Putalansaari (Vuorionsaari) toiselta nimeltään. Kävin uimassa Kokemäenjoen yli Kiettareen saaressa Raijalanjärven viereiseltä uimarannalta josta jatkoimme Kiettareelle autolla. Saari oli pelkästään peltoa ja metsää vailla leiriytymispaikkoja. Vastaan tuli nuori lenkkeilijänainen joka neuvoi telttapaikan Putalansaaren toisessa päässä aivan yksityisen lossin läheisyydessä. Yövyimme teltassa aika hyvällä nurmikkoisella alueella rannan vieressä.

Seuraavana päivänä 5.8. kävimme uimassa lossirannassa, uin vastarannalle ja takaisin sekä meloin Nicolaksen kanssa ensimmäisen retken Putalansaaren ympäri. Sain maistaa Kokemäenjoen kohtuullisen tuntuvaa myötä- ja vastavirtausta molempiin suuntiin. Kissakivi oli valtavan iso komea haljennut kivi saareen johtavan sillan vieressä. Muita mieleenjääviä luontojuttuja olivat majavan poikki järsimä puu telttapaikkamme viereisessä rannassa sekä seonnut päästäinen joka pyöri ympyrää päivällä telttamme vieressä. Illalla majavat jopa säksättivät rannalla. Jatkoimme matkaa Kokemäen keskustaan, jossa oli komea kivikirkko ja maakuntamuseo (tosin kiinni). Tutustuimme matkalla myös Harjavallan ja Ulvilan kirkkoihin. Porin vanha raatihuone oli komea rakennus, edessä olevan puistion päässä oli myös Risto Rytin patsas. Paikalla oli myös Suomen herttuan ja myöhemmin Ruotsin kuninkaan Juhanan patsas, joka perusti Porin kaupungin vuonna 1558. Emil Cedercreutzin museo nähtiin myös ohimennen matkan varrella Poriin. Meillä kävi erittäin hyvä tuuri kun ajaessamme keskustasta kohti Preiviikinniemeä törmäsimme paikalliseen ammattikalastajapariskuntaan joka tarjosi mahdollisuuden yöpyä Almala-mökissä ja samalla seuraavana päivänä mahdollisuuden käydä tutustumassa Säpin majakkasaareen. Tartuimme epäröimättä tähän mahdollisuuteen ja jäimme yöksi meren rannalle.

6.8. oli vuorossa tutustuminen Säpin majakkaan koko perheen kanssa. Saareen oli noin 10 km yhteen suuntaan ja kelikin oli hieman tuulinen noin 8-10 m/s pienen hieman keikuttavan  veneen kyydissä. Majakka on komea, kaunis valkoiseksi maalattu historiallinen majakka vuodelta 1873, joka on automatisoitu 1962. Saari oli kuitenkin majakan lähistöä lukuunottamatta aika sankkaa metsää ja siksi emme nähneet metsässä arkoja mufloneita, jotka osasivat vältellä meitä. Majakan torni oli tosin hiukan hankalakulkuinen, ulos piti ryömiä ahtaanpuoleisen luukun kautta. Tämän jälkeen menimme Kirjalanluodolle lasten leikkipuistoon lähes loppupäiväksi. Kävimme lyhyesti myös Yyterin komeilla sannoilla. Menimme illalla Kallonsaareen ja bongasimme autolla Kallon majakan kivan kallioisen rannan reunasta. Yöyvyimme Kallon saaressa teltassa.

Seuraavana päivänä 7.8. jatkoimme tutustumista Reposaareen, joka on tunnettu konepajateollisuudestaan, saari oli minusta idyllinen ja omanlaisensa miljöö Porin keskustan ohella. Siellä oli vanha Reposaaren linnake juoksuhautoineen ja näkötorneineen ( josta ei tosin näkynyt juuri mihinkään), Santtu-museolaiva ja paikallinen aivan loistava grilli, jossa oli Räpsööläinen, paikallinen erikoisuushampurilainen, ruisleipä täytettynä silakalla. Reposaaren pieni puukirkko oli myös todella kaunis kalliomaalauksineen. Porissa kävin kuvaamassa myös Juseliuksen mausoleumin ulkopuolelta. Rakennus on komea ja merkittävä koska se on Pohjoismaiden ainoa mausoleumi. Jatkoimme tästä matkaa eteenpäin. Merikarvialla törmäsin todella Paikalliseen Haukibaariin, jossa tosin kävin ottamassa vain kuvan. Päivän kohokohta oli kun pääsimme metsätien päästä lopulta melomaan Nicolaksen kanssa Yttergrundin majakalle. Yttergrund valmistui vuonna 1892 ja on 41 metriä korkea. Se on nykyisin Suomen  kolmanneksi korkein majakka, joka kuitenkin viettää melkoista hiljaiseloa mm. Bengtskäriin verrattuna. Majakka on lähellä rantaa Kristiinankaupungissa mutta kuitenkin niin kaukana ns. sivistyksestä ja majakkaturismista, mikä on aika jännää. Ajoimme mm. Skaftungin läpi Kristiinankaupungiin keskustaan, johon jäimme yöksi Kristiina-nimiseen hotelliin sillan kupeeseen.

8.8. tutustuimme Kristiinankaupungin vanhaan puiseen kirkkoon, uudempaan kivikirkkoon  ja raatihuoneeseen, vanhaan tuulimyllyyn ja kauempana keskustasta KSF-Pavis purjehdusseuran kesäpaviljonkiin. Kristiinankaupungin perusti Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe vuonna 1651 kuningatar Kristiinan kaudella. Kaupungissa on myös erikoisuutena Suomen lyhin ja kolmanneksi kapein katu, Kissanpiiskaajankuja, kapeimmillaan noin 299 cm. Jatkoimme matkaa Kaskisiin, Suomen pienimpään kaupunkiin. Kuningas Kustaa III perusti Kaskisen kaupungin vuonna 1785. Kaskinen sijaitsee saarella ja muodostuu lähes kokonaan pienistä idyllisistä puutaloista. Kaskinen oli minusta yksittäisenä kaupunkina hienoin ja idyllisin koko matkan kohteista. Läntisella naapurisaarella oli Sälgrundin majakka, johon lähdin meloen Kaskisen saaren eteläpään sataman veneluiskalta. Päästyäni Sälgrundin lähelle tuuli nousi yllättäen aika kovaksi ja jouduin rantautumaan saaren itäpuolelle. Kävin tutustumassa nopeasti majakkaan ulkopuolelta ja kävin sisällä majakanvartijan talossa, ns. luotsituvassa. Lähdin rannasta kieli keskellä suuta aaltojen pyyhkiessä kuohupäitä rantakiviinn, mutta onneksi sain luovittua kajakkini vastarannalle ilman pahempia ongelmia. Kaskisen saaren pohjoispäässä on Kalaranta, kiva museoalue joka voisi tosin olla virallisesti auki useamminkin,  hyvä leirintäalue saaren pohjoispäässä ja erittäin hyvä matkailutoimisto vanhassa itsestään historiallisessa rakennuksessa. Kalarannassa on myös kaunis tuulimylly. Jäimme yöksi leirintäalueelle mökkiin, kävin myös saunomassa ja uimassa illalla ennen nukkumaan menoa.

9.8. jatkoimme matkaa Närpiöön, jossa matkan varrella huomasimme Öjskogsparkenin, vanhan museoalueen, jossa oli koulu, apteekkimuseo, tuulimylly, uusi kesäteatteri amerikkalaiseen malliin ja vanha päärakennus täynnä historiallista tunnelmaa. Närpiön kirkko oli matkan varrella myös komea paikka ja tämä jäi mieleen erityisesti lukuisista punaisista hevostalleistaan, joita oli kymmenittäin kirkon lähellä. Tästä jatkoimme Maalahteen ja Bergön saareen. Bergön saaressa oli paljon kalastajakyliä ja siisti valkoinen kirkko. Kävin myös uimassa melko uuden näköisellä uimarannalla. Bergön jälkeen ajoimme Vaasan suuntaan. Kävimme katsomassa myös Sundomin pellolla Meteoriaa, meteoriitin jäljiltä olevaa tasaista peltoa, jonne on rakennettu pieni asiaan perehtynyt museo. Tutustuimme Raippaluodon komeaan Suomen pisimpään maantiesiltaan, joka rakennettiin vuonna 1997. Tutustuimme myös Raippaluodon kirkkoon ja Svedjehamnin kalastajakylään, jossa pidimme tauon Siskon ja Matin kanssa vuonna 2008 Raippaluodon melontaretkellä. Kahvilan lisäksi paikalla oli UNESCO:n maailmanperintökohteesta kertovia kylttejä. Paikalle oli myös rakennettu komea näkötorni hieman kauemmaksi jossa kävin kuvaamassa moreeniselänteitä. Yövyimme Raippaluodon saaressa taas vaihteeksi teltassa.

10.8. tutustuimme Vaasaan pintapuolisesti. Kuningas Kaarle IX on perustanut Vaasan vuonna 1651 ja myös Vaasassa on komea vanha kaupungintalo. Seinässä on myös valtionhoitajien Svinhufvudin ja Mannerheimin teräkseen kaiverretut kuvat. Vaasassa kokoontui vuonna 1918 sisällissodan aikana Mannerheimin johtama ns. valkoisten senaatti ja tämä historia näkyy kaupungin keskustassa vieläkin erityisesti massiivisen torilla olevan muistomerkin kautta. Jatkoimme seuraavaksi pohjoiseen ja vastaan tuli Uusikaarlepyy, kaunis kaupunki jossa Lapuanjoki virtasi kaupungin keskeltä. Siltakahvila oli pieni mutta kaunis nähtävyys joen rannalla ja vastarannalla oli kirkko sekä Pietari Brahen vuonna 1640 perustama peruskoulu. Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Uudenkaarlepyyn kaupungin vuonna 1620 Tien vieressä ennen keskustaa näkyy komea Juuttaan taistelun muistomerkki vuodelta 1885. Muistomerkki on on pystytetty Suomen sodassa 13.9.1808 käydyn taistelun muistoksi, jossa Ruotsi-Suomen armeija onnistui voittamaan venäläiset eversti Georg von Döbelnin johdolla. Tosin seuraavana päivänä voiton hurmos haihtui ja vaihtui katkeraksi tappioksi Oravaisten taistelussa. Tutustuimme Sakari Topeliuksen synnyinkotiin, Kuddnäsin tilaan joka oli viihtyisä ja monessa suhteessa autenttinen tila keskustan tuntumassa. Yövyimme Oravaisten kunnassa teltassa.

11.8. jatkoimme matkaa Pietarsaareen seitsemän saaren sillan kautta, josta lähinnä jäi mieleen Öjan saaren K-market hauskan logon kera. Kreivi Jacob de la Gardie perusti kuningatar Kristiinan luvalla Pietarsaaren kaupungin vuonna 1652. Paikalla on komea säätytalo, jonka valtuustohuoneessa kävimme tutustumassa Kristiinaankaupungin tapaan. Kuvasin myös vanhan kaupungin ensimmäisen kirkon vuosina 1691-1714. Strengtenin tupakkatehdas on komea rakennus ja ohitimme myös J.L. Runebergin torpan. Jatkoimme matkan viimeiseen kohteeseen eli Kokkolaan. Kuningas Kustaa II Aadolf perusti myös Kokkolan kaupungin vuonna 1620 Uudenkaarlepyyn tapaan. Kokkolassa on myös kaunis puutaloalue historiallisena nähtävyytenä samoin pieni raatihuone. Kävimme katsomassa Trullevinniemen kärjessä laivasatamassa pienessä näkötornissa merinäköalaa Perämerelle ja erityisesti Tankarin majakalle, jonka tornissa majakkavalo välkkyi kutsuvasti. Etäisyyttä tornista majakalle oli yli kymmenen kilometriä mutta majakka näytti olevan yllättävän lähellä silmämääräisesti. Kävin uimassa satama-altaassa. Aloitimme kotimatkan ja poikkesimme Kaustisen keskustassa katsomassa kirkkoa paluumatkalla.

DSC_0140

Säpin majakalla 6.8.2014

DSC_0148

Säpin majakka vuodelta 1873

DSC_0163

Julius ja Diana Säpin tornissa kiikaroimassa

DSC_0291

Svedjehamnin kalastajakylä Raippaluodossa

DSC_0378

Svedjehamnin näkötorni

DSC_0381

Svedjehamnin De Geer moreeniselänteet Vaasan Raippaluodon rannalla

DSC_0416

Vaasan kaupungintalo

DSC_0438

Suomen sodan Juuttaan taistelun (13.9.1808) ja Georg von Döbelnin (1758-1820) muistomerkki Uusikaarlepyyssä

DSC_0439

Döbelnin muistokivi

DSC_0458

Siltavahdin vanha kahvitupa Uusikaarlepyyssä

DSC_0470

Uudenkaarlepyyn kirkko

DSC_0483

Topeliuksen muistokivi Uusikaarlepyyn Kuddnäsin kartanolla

DSC_0486

Kuddnäs Uusikaarlepyyssä

DSC_0549

Pietarsaaren vanha kirkko

DSC_0553

Strengtenin vanha tupakkatehdas Pietarsaaressa

DSC_0555

Pietarsaaren vanha raatihuone torin laidalla

DSC_0580

Öjassa hienoa logoa pukkaa esiin 😉

DSC_0623

Kokkolan raatihuone

IMG_3561

Jokioisten museorautatieasemalla Humppilan ja Jokioisten rajalla

IMG_3575

Presidentti Risto Rytin patsas Huittisten keskustassa.

IMG_3626

Henri ja Nicolas Kokemäenjoen Putalansaaren kiertoa aloittamassa 5.8.2014

IMG_3684

Henri ja Nicolas Porin Preiviikinniemessä illalla 5.8.2014. Taustalla horisontissa Säpin majakkasaari

IMG_3819

Porin raatihuone

IMG_3886

Juseliuksen mausoleumi Porissa

IMG_3908

Kallon majakka Porissa

IMG_4002

Reposaaren kirkko Porissa

IMG_4103

Kristiinankaupungin vanha puukirkko

IMG_4108

Kristiinankaupungin vanha kirkko

IMG_4117

Kristiinankaupungin raatihuoneen valtuustohuoneessa

IMG_4156

Vanha torni Kristiinankaupungin purjehdusklubin vieressä

IMG_4331

Öjskogsparkenin museo Närpiössä

IMG_4340

Närpiön kirkko sisältä

IMG_4385

Bergön saaren kirkko Maalahden kunnassa

DSC_0655

Tankarin majakkasaari ja majakan loisto 11.8.2014

IMG_4219

Henri palaamassa Sälgrundin majakalta Kaskisiin

IMG_4221

Kaskisten satamassa 8.8.2014

Valokuva5465

Diana ja Nicolas Putalansaaressa (Vuorionsaaressa) Kokemäenjoen rannassa

Valokuva5466

Aloitteleva kajakisti

Valokuva5488

Komea ns. ”Kissankivi” Putalansaaren ja Vitikkalanluodon välisessä salmessa

Valokuva5520

Yttergrundin majakka vuodelta 1892 Kristiinankaupungissa

Valokuva5525

Henri ja Nicolas Yttergrundin majakalla 8.8.2014

Valokuva5545

Pullokokoelma majakan Huussissa 🙂

Valokuva5546

Vierailija Huussiverstaassa

Valokuva5573

Sälgrundin majakan luotsitupa ja ulkorakennukset

Valokuva5574

Henri Kaskisten Sälgrundin majakalla 8.8.2014