Kiskonjoki-melonta 9.5.2013

Salon Melamogulien keväinen jokimelontaretki suuntautui Kiskonjoelle. Liikkeelle lähdettiin Aijalan sillan kupeesta melko isolla porukalla. Matkan varren nähtävyyksä olivat mm. Kosken kartano, Saarenjärvi, muutama pieni koski mm. Prinkkalankoski sekä päätepisteenä Latokartanonkoski. Mataa tuli lähes 20 km. Matkan varrella sattui myös yksi todellinen pelastusharjoitustilanne, kun yksi uusista melojista törmäsi myötävirrassa jokeen kaatuneeseen puuhun. Meloja saatiin kuitenkin onneksi melko nopeasti hinattua kajakkeineen ylös rantaan. Kokonaisuutena matka meni hyvin, kaatuminen sattui melko helpon näköisessä tilanteessa, tilanteen opetus oli että koskaan ei voi olla varma mitä eteen tulee ja mitä tapahtuu, huonolla tuurilla helpon näköinenkin joki voi aiheuttaa vaikeuksia. Onneksi oli isompi melontaporukka mukana.

Valokuva1653

Lähtöpaikalla Aijalan sillan kupeessa Kiskossa

Valokuva1661

Ensimmäinen padottu Slussinkoski kierrettiin maitse

Valokuva1664

Jari Liimatainen ja rantaruovikosta löytynyt menehtynyt joutsen

Valokuva1671

Kosken kartano

Valokuva1679

Vanhan rautatien varressa oleva voimala kosken kohdalla

Valokuva1685

Törmäys kaatuneeseen puuhun yllätti kaikki

Valokuva1686

Pelastus onnistui kuitenkin hyvin eikä suurempia vahinkoja sattunut

Valokuva1688

Peilityyni Saarenjärvi oli kaunis

Valokuva1697

Retki päättyi Latokartanonkoskelle

 

Kalliosaari 28.9.2013

Meloimme Kajn kanssa tavoitteenamme käydä tutustumassa Kaunissaareen, mutta pohjoistuuli osoittautui ennustetta kovemmaksi Vuosaaren Skatanselällä ja jouduimme kääntymään takaisin. Tämän sijaan tutustuimme Kalliosaareen, joka on myös Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen ylläpitämä saari ja se oli nimensä mukaisesti kallioinen saari. Saaren huipulta avatui komeat näkymät joka suuntaan. Meloimme Neitsytsaarten välisestä kivasta kapeikosta takaisin Mustalahden venesatamaan. Matkaa tuli noin 10 km.

Valokuva3359

Näkymä Kalliosaaren kallion laelta Vuosaareen. Edessä Neitsytsaaret ja taustalla Vuosaaren tornitalo.

 

Sipoon Kaunissaari 2.10.2013

Meloimme Timo Kosken kanssa Sipoon Kaunissaaren ympäri lokakuisena iltana. Lähdimme Vuosaaren Mustalahden pienevenesatamasta ja meloimme Kaunissaaren myötäpäivään. Kaunissaari on Helsingin kaupungin ulkoilusaari ja kuuleman mukaan myös melkoinen rymypaikka kesälomakautena. Nyt saari oli kuitenkin melkein autio, muutama ihminen tuli vastaan. Sipoon Kaunissaari on Suomenlahden Kaunissaarista toiseksi suurin Pyhtään Kaunissaaren jälkeen, pinta-ala on noin 1 km2. Pyhtään Kaunissaari on noin 3 km2 ja Inkoon Stora Fagerö (eli Suuri Kaunissaari) on noin 0,8 km2. Pidimme saaressa evästauon ja kävimme tutustumassa saaren rantasaunaan sekä rantaraittiin joka sisälsi kaikenlaista pientä sälää lentopalloverkoista pallogrilleihin. Aurinko laski kun meloimme Tallhollmeniin. Kävimme pikaisesti maissa ja jatkoimme sitten Mustan Hevosen eteläpuolelta. Mustan Hevosen kohdalla yritimme meloa pääsaaren ja pikkuluodon välistä, mutta vesi oli juuri sen verran alhaalla että kajakki jäi pohjasta kiinni kivikkoon ja jouduimme kahlaten luotsaamaan kajakkia kymmenkunta metriä matalikon ylitse. Loppumatkan suunnistamista pimeässä helpotti merkittävästi Vuosaaren tornitalon komeasti säihkyvät valot. Matkaa tuli noin 25 km.

IMG_1159

Kaunissaaren kartta

IMG_1161

Kaunissaaren laituri

IMG_1179

Henri Kaunissaaren saunan ankkurikalliolla

IMG_1188

Timo saunan rannassa

IMG_1189

Auringonlasku Kaunissaaren etelärannassa. Edessä horisontissa Tallholmen.

IMG_1193

Tallholmenin saunalla oli jo pimeä ehtinyt yllättämään;)

 

Pikku Leikosaari 28.-29.8.2013

Diana oli mukana 28.8.2013 illalla veneporukalla saaressa, jossa saunottiin ja grillattiin perinteiseen tapaan. Seuraavana päivänä meloin hakemaan saunalle jäänyttä nilkkatukeani ja Diana oli tälläkin kertaa kyydissä. Lähdin melomaan Jollaksen niemen päästä veneen laskuluiskalta. Meloimme Kivisaaren ja Iso-Villasaaren välistä, jossa oli idyllinen silta. Käytyämme uudestaan Pikku Leikosaaressa meloimme Ison Leikosaaren ohi ja kiersimme Pihlajaluodon sekä Hattusaaren. Pidimme evästauon Kutusärkän pienellä kapealla hiekkakaistaleella. Matkaa lenkistä tuli noin 15 km.

Valokuva3110

Diana Pikku Leikosaaressa 29.8.2013

Valokuva3111

Pikku Leikosaaren rantakalliolla 29.8.2013

Valokuva3123

Diana evästauolla Kutusärkän kalliolla. Taustalla Pikku Leikosaari

Valokuva3124

Kutusärkkä. Horisontissa purjevene

Valokuva3108

Pikku Leikosaari 28.8.2013

Veneretkellä Pikku Leikosaaressa 28.8.2013. Lasse, Aulis, Klasu, Diana ja Henri

 

Vantaankoski – Haltiala koskimelonta 16.5.2013

Olin kokeilemassa avokanoottimelontaa Esko Verrosen etumelojana Vantaankoskelta Haltialan kartanolle asti, noin 10 km matkan yhteensä. Mukana olivat melomassa Janne Pyykkö etumelojanaan Auli Köresaar sekä Tiina Kujansuu ja Teemu Markkanen yksikkökanooteillaan. Retken tavoite ja kohokohta oli kolmen kosken, Pitkäkosken – Niskalankosken – Ruutinkosken muodostama ketju, joka vielä tähänkin aikaan keväästä oli kohtuullisen hauska laskettava vaikka kiville kolisteeltin ja pyörähdeltiinkin muutamaan otteeseen. Ruutinkoskessa tulivat vastaan kovimmat pärskeet lyhimmällä matkalla.

Vantaanjoki 2013

Janne Pyykkö pitämässä aloituspuhetta ennen melonnan aloittamista Vantaankoskella 16.5.2013

 

IMG_5744

Esko ja Henri Ruutinkoskessa 16.5.2013

 

Kirkkonummen Storhällen 23.8.2013

Teimme Kajn kanssa elokuisen iltaretken Friggesbyn leirintäalueelta Porkkalan Stora Mickelskärenin saaristoon, jolloin meloimme Storhällenin saarelle asti ko. saariston itäpuolelle. Storhällen on lähinnä avomerta, sen meren puolella ei ole enää yhtään ns. suojaavaa saarta kuten ei juuri muissakaan Stora Mickelskärenin saarissa. Matka oli edestakaisin noin 15 km. Mysteeriksi jäi, kuka / mikä instanssi hallinnoi saarta jossa on maihinnousu kielletty – kyltti ja myös soutuvene rannassa tynnyrinmuotoisen mökin lisäksi. Saaren eteläpäässä on hienoja hiidenkirnuja.

Valokuva3058

Storhällenin WC

Valokuva3059

Tynnyrinmallinen uudehko mökki

Valokuva3076

Storhällenin komeat hiidenkirnut saaren eteläkärjessä

Valokuva3080

Kuutamomelontaa

Valokuva3061 Valokuva3063 Valokuva3064 Valokuva3065 Valokuva3077 Valokuva3079 Valokuva3087 Valokuva3089 Valokuva3090

Paimionjoki päästä päähän – melonta 10.5.-12.5.2013

Paimionjoki-melonta 2013 – Henri

Paimionjoki-melonta 10.-12.5.2013

Paimionjoki on Saaristomereen laskevista joista suurin sekä valuma-alueeltaan että virtaamaltaan ja samalla myös Varsinais-Suomen maakunnan pisin joki, yhteensä järvet mukaan lukien 105 km. Kasvi- ja eläinkunta on runsasta joen varrella, erityisesti lintukanta on keväällä parhaimmillaan äänessä.

Meloin Someron puolella ketjussa olevat kahdeksan järveä viime keväänä toukokuussa 2012 Pitkäjärveltä Painionjärvelle. Matka oli noin 30 km.

Nyt oli mukava lähteä melomaan Myllylammelta jokea alajuoksun suuntaan.

HenriKeijo

Lähdimme Keijo Tikkasen kanssa melomaan perjantai-aamupäivänä Someron Myllylammen uimarannalta Hovirinnankosken kupeesta. Pakkasimme kajakit ja totuttelin ensimmäistä kertaa seuran Kap Horn- kajakkiin 4,7 metriseen kajakkiin. Kajakki oli muuten kätevä jokikäytössä, mutta aiemmin paljon käyttämässäni Aquanautissa oli minusta paremmat pakkaustilat, enemmän tilaa ja tiivis päiväluukku, jossa eväät eivät valu taakse sekä kumiluukut, joissa ei tarvitse vääntää neopreenisuojien kanssa erikseen. Toki kajakki oli silti hyvä valinta jokikäyttöön, koska Aquanaut on lähinnä merikajakki ja puoli metriä pidempi.

Hneri ja Cap HornKeijo meloo

Lähtiessämme 10.5. puolenpäivän maissa sää oli poutainen, meloimme joen pohjoisimpaan pisteeseen asti noin 10 km, jonka jälkeen käännyimme etelään päin. Ensimmäinen ylitettävä oli Karjakosken vuonna 1986 rakennettu pato, laskimme kajakit noin 50 metrin päästä akanvirtoja varoen ja laskimme pari pientä virtapaikkaa läpi. Seuraavaksi jouduimme rantautumaan Patakoskella ja kantamaan laskukelvottoman kosken alajuoksulle asti. Kosken kirkon kappeli oli tien vieressä, samoin vanhoja torppia ja myllyn jäänteet koskessa. Kantomatkaa tuli arviolta 200 metriä. Laskimme alajuoksulta kosken loppupätkän noin 50 metriä ennen suvantoa.

Seuraavaksi tulimme Raunion sahalle, jossa rantauduimme vasemmalle rannalle kyltin mukaan. Sahan koski oli todella vaarallinen, ei patoa eikä muuta rakennetta pahimman laskun kohdalla. Kantomatkaakin tuli aika lailla ennen kuin pääsimme jatkamaan. Meloimme Maunulan sillan jäänteiden lähelle, päivämatkaksi tuli noin 32 km. Pystytimme teltan kohtaan, jossa rantaan laskeutui vanhan puretun rakennuksen rappusten jäänteet. Siinä oli tasainen ja hyvä kohta ennen nukahtamista. Lintuhavaintoja tuli aika paljon, erityisesti Keijo tunnisti näitä todella paljon. Rantasipi, telkkä, kuovi, käki, helmipöllö ja hiirihaukka. Kehrääjälintu oli kuulohavaintona melko harvinainen. Keijo näki myös suuren hauen pulahtavan pinnassa sekä piisamin.

Lauantaina 11.5. jatkoimme pienen kosken yli ja ohitimme Simalan sillan. Palaisten sillan kohdalla nousimme tarkastelemaan Purholan koskea maitse. Keijo päätti uittaa kajakin rantaa myöten ekan laskun, minä laskin kosken, joka meni aika hyvin kääntyen oikealle ensimmäisen laskun jälkeen. Tämän jälkeen saavuimme Krouvinkoskelle, jota pohdimme pidempään. Kantomatka tietä pitkin olisi tehnyt lisää matkaa ja ollut aika työläs, toisaalta kyseisen kosken virta oli aika haipakka edelleen kun virtaama oli jotain 8-9 kuutiota sekunnissa Paimionjoen alueella. Vaikka tulvahuippu olikin laskenut jo ajat sitten. Rannassa oli voimalaitos, jota varten oli rakennettu ns. alakanava kosken alkupäähän. Kannoimme kajakit alakanavan alkupäähän, josta lähdimme melomaan pienemmässä virrassa ennen kuin kanava yhtyi päävirtaan. Juuri tässä risteyskohdassa pirullinen keppi oli lähellä kaataa kajakkini, yritin mahtua kepin alta ja taivuttaa sitä ylöspäin, kun kajakkini kääntyi jo noin 90 asteen kulmaan. Sain onneksi painettua melalla alatukea riittävästi alavirran puolelle ja oikaistua kajakkini pystyyn virran suuntaiseksi. Tilanne oli todella täpärä ja myös vaarallinen, koska Keijo laski takaani. Laskimme etukäteen rannalta tsekkaamaamme reittiä mutkaan, jossa piti kääntyä vasemalle, molemmat kajakit kumahtelivat kiviin, ennen kuin pääsimme suvantoon. Minun vielä pahemmin, mutta onneksi sain kajakkini pysymään pystyssä.

Seuraavaksi piti kantaa Rounanpadon ohi, joka oli aika korkea ja raskaskin ohitettava. Kajakit piti vetää jyrkkää rinnettä ylös ja laskea taas alas. Oma kajakkini jopa karkasi veteen asti, josta Keijo kävi sen onneksi nopeasti hakemassa takaisin. Viimeinen Marttilan kolmen kosken sarjassa oli Koskenpäänkoski, jota mietimme pitkään miten toimia sen kanssa. Katsoimme reitin rannalta ja ihailimme samalla Hakaniityn valkovuokkoja ja keltavuokkoja. Reitillä oli yksi puuntynkä koskessa ja muutama kivi linjalla, mutta ei kuitenkaan kovin pahasti tiellä. Keijo päätti kantaa ja uittaa kajakin loppumatkan. Lähdin itse laskemaan koskea päävirtaa seuraten ja oli todella palkitseva fiilis, kun onnistuin pitämään melontalinjat kohdallaan myös viimeisessä mutkassa väistäen samalla pahimmat kivikohdat. Tästä eteenpäin jatkoimme pitkän suvantovaiheen, näimme mm. laavun Elosen rannalla.

Prunkilan kylässä oli myös Silver Riverin melontakonttori, josta Keijo päätti hankkia kajakkikärryn. Tämä oli todella tärkeä ja hyvä hankita loppumatkaa ajatellen. Pidimme taukoa jonkun aikaa tässä kohtaa. Sitten jatkoimme Juvan voimalaitokselle, jossa oli jälleen jyrkkä ja raskas putous edessä. Onneksi nyt saimme kajakit Tarvasjoen rannasta kärryillä alajuoksulle. Kajakkien lasku oli tässä kohtaa todella raskas ja hankala koska piti kallioiden, puiden ja rautaroumujen välistä mutkitella tie alas laskupaikalle. Saimme kuitenkin itsemme ja kajakit ehjänä rantaan.

Tästä seuraavaksi piti tulla Kustaa Vaasan mallikartanon maat, emme tosin erottaneet niitä varsinaisesti muutenkin hienosta jokiuoman maisemasta, jokiuoman penger oli koko matkan ajan hienon näköinen. Oli kuusia, mäntyjä, katajaa ja välillä peltoa, hevoslaidunta ym. Joki oli minusta kiva leveydeltään, riittävän leveä ilman kaatuneita puita ja ryteikköä muttei silti liian leveä. Tapanaisen kolmiosainen koski ja sitten Killalan koski. Killalan kosken kävimme katsomassa myös etukäteen, mikä kannattai ettei valittu oikealla olevaa väärää reittiä. Joki piti meloa vasenta linjaa pitkin, kuten oppaassakin neuvottiin.

Huomasimme myös Tarvasjoen yhtyvän jokeen hieman tämän jälkeen. Seuraavaksi piti ylittää Juntolan voimalaitos, joka oli onneksi paljon helpompi reitti Juvaan verrattuna. Suora hiekkatie johdatti alas rantaan ja kärryillä oli hyvä vetää kajakit perille. Tässä kohtaa oli jo myöhä, aurinko alkoi laskea, mutta päätimme silti meloa Askalan voimalaitoksen padolle, jossa pystytimme teltan viereiselle niitylle padon pohjoiselle puolelle.Matkaa tuli päivälle noin 33 km.

Aamulla oli kaunis sää äitienpäivänä ja Keijo huomasi vedess uiskentelevat kaksi saukkoa, mitkä ovat aika harvinaisia havaintoja Suomen luonnossa.

Ohitimme pienen Orellinkosken, jonka jälkeen tuli vielä kolme muuta pienempää koskenomaista virtapaikkaa. Paimiossa Kuninkaantien Isosillan ja rautatiesillan kohdalla joki alkoi levetä ja jokiuoma alkoi madaltua selvästi. Moottoritien ja Vanhan Turuntien kohdalla joki oli lähes samalla tasolla viereisen pellon kanssa. Jatkoimme matkaa merelle asti Fuilan rannalle, josta Keijon pojat tulivat hakemaan meidät ja kajakit takaisin auton kyytiin. Loppumatka oli noin 10 km ja koko matka siis 75 km.

Retki oli todella onnistunut ja hieno kokemus, sää oli paras mahdollinen, poutainen, mutta ei liian lämmin ja luonto lintuineen ja muine eläimineen joella erittäin monipuolista. Kiitokset erityisesti melontakaverille hienosta yhdessä toteutetusta melontaretkestä:)

Bodom Runt 27.5.2013

27.5. 2013 meloimme kolmikollani Bodomin järven ympäri noin 10 km. Mukana oli Jari Pihlajamäki ja Diana matkustajana. Näimme joutsenia ja peuran järven pohjoispäässä sekä kurkiparin rantakaislikossa. Samoin kalasääski lensi pesältään kun kiersimme pohjoisempaa saarta. Bodomin kartanon mailla näkyi hevosia. Myös valkoposkihanhia, sinisorsia ja telkkiä näkyi sekä tietekin satakieli antoi kuulua itsestään. Kaunis iltamelonta auringonlaskun aikaan. Noin 10 km matka.

Valokuva2124

Jari ja Diana ”lähtöviivalla” Bodomin uimarannalla

Valokuva2129

Bodomin kartano

Valokuva2133

Suojeltu saari, jossa on mm. kalasääsken pesä

Valokuva2136

Joutsen auringonlaskun aikaan Bodomilla

Valokuva2126 Valokuva2128 Valokuva2130 Valokuva2134 Valokuva2135

Koirasaari – Harmajan majakka Runt 30.5.2013

30.5.2013  meloin Ilen kanssa vuoden ensimmäisen meriretken. Lähdimme vakiopaikasta Soukansalmesta ja pujottelimme Suvisaariston kaakkoispuolelta kapeikoissa ennen kuin löysimme reitin selälle. Tästä jatkoimme suoraan Rysäkaria kohti, jossa pidimme hieman kajakissa taukoa. Sitten suuntasimme Koirasaareen, jossa rantauduimme pohjoispuolen kallioille. Oli aika kallioista rantaa eikä kovin hyvää maihinnousupaikkaa ollut mutta onneksi saimme kajakin riittävän hyvin kiinnitettyä kivien väliin. Kävin bongaamassa merilinnustajien mökin joka oli avoimena ja näin harvinaisen paljon pesiviä lintuja joka puolella saarta, mm. hanhia, sorsia, joutsenen, ja telkkiä. Harmajan majakka siinsi idässä noin seitsemän kilometrin päässä Koirasaaresta. Kiersimme Koirasaaren ympäri ja jatkoimme Katajaluodon linnakesaarta kohti. Kiersimme saaren pohjoispuolelta ja jatkoimme suoraan majakkaa kohti. Kiersimme majakkasaaren ympäri ja otin kännykällä muutamia kuvia. Harmajan majakka oli hieno kohde sinänsä, nykyinen versio on rakennettu 1883, jonka vieressä on uusi luotsiasema ja pieni satama. Jatkoimme Pihlajasaarten vierestä Varsasaaren ja Tvijälpin välistä Espoon rantavesille, josta edelleen Ison Vasikkasaaren editse Suinonsalmeen ja kotisatamaan. Matkaa tuli noin 42 km.

Valokuva2145

Suvisaaristo

Valokuva2157

Rysäkari

Valokuva2162

Koirasaari = Lintusaari

Valokuva2174

Koirasaaren kämppä

Valokuva2181

Minkä linnun munat? Kertokoon ken tunnistaa;)

Valokuva2204

Harmajan majakka Helsingin edustalla vuosimallia 1883

Valokuva2200

Katajaluodon linnakesaari

Valokuva2235

Haukilahden vesitorni Espoossa auringonlaskun aikaan

Valokuva2148 Valokuva2149 Valokuva2171 Valokuva2173 Valokuva2175 Valokuva2183 Valokuva2184 Valokuva2208 Valokuva2217