Olimme Otavaeltajien ja kolmen muun lippukunnan yhteisleirillä Saimaan sinessä Hepohiekan hienolla rannalla, jossa oli neljän päivän aikan sudenpennuilla ja isommilla partiolaisilla monenlaista ohjelmaa, rasteja eri kisoja ja kilpailuita, tietysti myös uimista ja saunomista. Pääsin itsekin juontamaan Onnenpyörää 🙂
Partio
Merimetsojen leiri Luukinrannassa 9.-11.12.2016
Viikonlopun joululeiri oli hieno tapahtuma. Olin Juliuksen kanssa mukana taustalla hääräilemässä rasteilla, oli ramborataa, solmujen näpräämistä, poppareiden paistamista trangialla, laavun pystytystä ja paljon muuta leikkiä. Jalkapalloakin pelattiin. Julius loukkasi ramboradalla hiukan selkäänsä ja jalkaansa mutta onneksi hieronnalla saatiin paikat taas trimmiin. Osallistujia oli satakunta ja meno / meteli oli luonnollisesti sen mukaista 🙂
Juliuksen meripurjehdus 8.9.2016
Juliuksen ensimmäinen meripurjehdus Lauttasaaressa 11.5.2016
Hauklammen Ööga 31.10.-1.11.2015
Olin Juliuksen kanssa Toimen Poikien partioretkellä Nuuksion Hauklammen ja pienen Häränsilmän vieressä olevalla vanhalla erämökilla viikonlopun. Ohjelmassa oli ongintaa Valkealammella, naulakoiden rakentamista ja muuta mukavaa. Sää oli kaunis ja viihdyimme kivasti retkellä.
Inkoon Kavalahti 9.-11.10.2015
Olin Dianan kanssa Otavaeltajien viikonloppuretkellä Inkoon Kavalahdessa Marsjönin järven rannalla kauniina kirkkaana viikonloppuna. Oli monenlaisia rasteja, mm. melontarasti kanootilla jossa läheisessä luodossa piti käydä kuittaamassa käynti väriainepullon avulla. Ensiaputaitojen harjoittelu, taikasauvan vuoleminen, puutyöt ja monet muut perinneasiat olivat myös ohjelmassa. Iltaisin saunottiin ja käytiin pulahtamassa myös järvessä. Vaikka Diana oli viisivuotiaana vielä virallisesti alaikäinen, leiri meni kivasti ja tykkäsimme molemmat tästä kovasti.