Pernajasta Viipuriin-Agricolan 2 patsasta 18.7.-25.7.2012

Kesälomamatka 18.7.-25.7. 2012 vanhaa kuninkaantietää Espoosta Virolahdelle asti oli hieno kokemus. Kävimme Pernajan kylässä, jossa oli Mikael Agricolan patsas. Otin valokuvat kaikista joista matkan varrella, Sipoonjoki, Pernajanjoki, Ravijoki, Porvoonjoki, Loviisanjoki, Tesjoki, Summajoki, Kymijoki 3 eri haarassa ja lopuksi Virojoki. Tutustuimme Kotkassa Sapokan vesipuistoon ja kävimme lyhyesti myös Maretariumissa. Uusi merikeskus Vellamo oli valtava rakennus mutta kiinni sinne mennessämme. Kävimme yhteysaluksella Haapasaaressa, joka oli idyllinen paikka. Kiersimme saaripolun mm. muistomerkillä, 150-vuotta vanhalla Pookilla, valvontatornilla, joka on armeijan käytössä, merivalvonta-asemalla sekä kirkossa, jonne sai kyläkaupasta avaimet. Tuuli tosin nousi noin 13 m/s paluumatkalla, siksi kippari ohjasi 15-metrisen aluksen Kirkonmaan linnakesaaren itäpuolelta takaisin satamaan. Näimme Ruotsinsalmen taistelun 1790 paikat, mm. Fort Slavan linnoitus oli selvä muisto tämän jälkeisestä ajasta. Venäläiset olivat pystyttäneet muistoksi merenneidon läheiseen niemeen. Reitiltä näkyi hyvin myös Venäjän puolen Suursaari linkkimastoineen. Kotkasta muistui ekana mieleen Junnu Vainio ja entinen koripalloilija Larry Pounds.

Haminassa tutustuimme kaupungin kolmeen kirkkoon ja valtavaan ulkoilmakatokseen. Paikka oli hyvin pieni ja kompaktisti kehän muotoon rakennettu linnoituskaupunki. Klamilassa oli hieno satama. Kävin myös vanhassa mäkihyppytornissa, joka kieltämättä hiukan hirvitti kavuta huipulle asti sekä virallisessa näkötornissa. Paikka on säveltäjä Uuno Klamin kotipaikka, muistomerkki oli kirkon pihalla. Virolahti oli hieno paikka, siellä oli neljä eri lintutornia joissa kävin tutustumassa, varsinainen bongareiden tukikohta. Alueella oli myös hyvä leirintäalue sekä kotiseutumuseo, jossa pihalla oli esitelty mm. Huovarin saaren vanhoja ”kalaputkia”. Tosin museo on kuulemma vain viikon auki koko vuodessa. Kävimme myös Miehikkälän Salpalinja-museossa ja Svinhufvudin kotimuseossa Luumäellä. Kivijärven rannalla sijaitseva Kotkaniemi on hieno paikka, mukava mahdollisuus kerätä mustikoita ja käydä vaikka uimassa rannalla. Lappeenrannassa vietimme kaksi päivää ja teimme myös päiväristeilyn Viipuriin. Kävimme Viipurin linnassa ja Pyöreässä tornissa sekä kahdessa kirkossa. Toisen pihalla oli myös Mikael Agrocolan patsas. Kaksi saman henkilön patsasta samalla kesälomareissulla;) Viipuri oli siistiytynyt ka kehittynyt selvästi verrattuna vuoteen 1992 kun kävin siellä Kiskosta bussimatkalla mamman kanssa.

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 019

Julius ja Diana laivalla matkalla Haapasaareen

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 022

Pernajan Koskenkylänjoki

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 028

Pernajan kartta

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 035

Agricolan patsas Pernajassa

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 037

Mikael Agricolan synnyinseutu

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 131

Haapanapariskunta

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 364

Langinkoski Kotkassa

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 560

Vladimir Leninin patsas Viipurissa

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 602

Henri, Julius ja Diana Viipurin Pyöreän tornin edessä

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 605

Mikael Agricolan patsaalla Viipurissa

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 624

Torgils Knuutinpojan patsaalla Viipurin sataman lähellä

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 629

Viipurin linna

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 642

Viipurin linnan museo

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 666

Museon Suomi-osasto

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 669

Museon Neuvostoliitto-osasto

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 675

Keisari Napoleon Bonaparte

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 691

Näkymä Viipurin linnan tornista

Kesäloma Kymi - Viipuri 18.7.-24.7.2012 706

Saimaan kanavareitin karttakuvaus eri suluista

 

Linturetki Helsingin Vanhankaupunginlahdella 30.5.2012

30.5. oli tyky-aamupäivä Helsingin Vanhankaupunginlahdella. Kiersimme Lammassaaren ja Kuusiluodon. Paikka oli todella vehreä ja luonnonläheinen, sinänsä mielenkiintoista löytää sellainen Helsingin maantieteellisestä keskipisteestä. Onneksi oli asiantunteva opas, jotakin sentään tarttui itsellekin. Opas tunnisti laulusta / ulkonäötä kaikkiaan 59 eri lintulajia, meikäläinen jonkun verran vähemmän;)  Opin tunnistamaan (kohtalaisella varmuudella) sentään telkän, rytikerttusen ja punavarpusen. Heinätavi, tukkakoskelo ja tukkasotkaparit tiirailtiin lintutornista ja jollain tasolla niitä oppi erottamaankin toisistaan. Haapanat ja silkkiuikut toki tunnistin itsekin.

Myrskyretkeily Meikolla 15.12.2012

15.12.2012 kävin Juliuksen kanssa Kirkkonummella Meikon järvellä retkikelkalla. Kiersimme järven kolme saarta, matkaa tuli noin 4 km. Vedenottamon jälkeiseltä parkkipaikalta oli hyvä lähteä polkua pitkin noin 500 metriä ennen kuin tultiin järven rantaan. Paikalla oli puucee ja opaskylttejä mm. neuvostoaikaiselle bunkkerille. Sää oli tuulinen noin 14 m/s puhaltava tuuli teki arktisen fiiliksen retkeilyyn vaikkei matka ollutkaan sen pidempi. Jäällä oli paikoittain kohvaa ja korkeita nietoksia. Noustessamme järvelle johtavaa polkua näin kauempana harmaan koiran pysähtyvän ja katsovan hetken meitä ennen kuin se hävisi metsään. Mietin olisikohan ollut jopa susi.

Valokuva1164

Meikon järvi Kirkkonummella tuulisena talvipäivänä

Valokuva1167

Julius jäälohkareen päällä Meikossa

Retkikelkan testaus Bodomilla 12.12.2012

12.12.2012 testasin Bodomilla retkikelkkaani ja uusia piikkipohjallisia kengän pohjassa, joilla on tarkoitusvauhdittaa potkujalan tehoa. Lunta oli liikaa jo muutenkin joten kulku oli hidasta, kävin kääntymässä lähimmässä saaressa noin 3 km matkan ja palattuani Oittaalle huomasin toisen pohjallisen kadonneen huomaamatta. Aika kökkö juttu.

Finnträsk 8.12.2012

Kävimme retkikelkallani kiertämässä Finnträskin järven Kirkkonummella 8.12.2012 Juliuksen kanssa. Jäätä oli toistakymmentä senttiä ja noin 10 cm kuiva lumipeite jään päällä. Matkaa tuli noin 6,5 km. Järvi on lounais-koillissuuntainen. Järven lounaispäässä näimme yhden peurankin talon pihalta juoksemassa eväitä syödessämme. Linturanta oli hyvä paikka lähteä liikkeelle, siitä pääsi nopeasti suoraan järvelle. Sarfvikin golfkentän suunnalla olevat tiet olivat yksityiskäytössä. Kyseisellä golfkentällähän Spede Pasanen menehtyi kesällä 2001.

Valokuva1123

Jääkukkia

Valokuva1112

Julius, kelkka ja Finnträsk

Valokuva1125

Jääkukkia järven puolivälissä

Valokuva1135

Jään paksuutta kokeilemassa

 

Linlon saari Kirkkonummella 18.11.2012

Linlon saari tuli patikoitua Juliuksen kanssa seurakunnan leirin päätteeksi 18.11.2012. Matkaa tuli noin 7 km. Saari oli todella monihaarainen ja erilaisia keittokatoksia oli lukuisia. Viihtyisä paikka kaikin puolin, vaihtelevaa maastoa ja kauniita merinäköaloja. Pimeä ehti silti yllättää ja onneksi kaksi lasta oli paikalla taskulamppuineen opastamassa meitä loppumatkan saareen johtavalle pimeälle sillalle, jota en meinannut löytää enää pimeän laskeuduttua. Kiitokset heille!   Vieressä oleva pienvenesatama oli valaistu ja tämän sataman valot johtivat minua harhaan aivan loppumetreillä. Kuitenkin saatiin onneksi mukava lenkki aikaiseksi.

 

Kopparnäs 27.10.2012 - Tonttumarssi Espoo 1.12.2012 375

Ändholmenin saari Hilan vieressä ja Valion lippu rannalla

Kopparnäs 27.10.2012 - Tonttumarssi Espoo 1.12.2012 380

Julius matkalla Linlon saareen

Kopparnäs 27.10.2012 - Tonttumarssi Espoo 1.12.2012 383

Linlon sillalla

Kopparnäs 27.10.2012 - Tonttumarssi Espoo 1.12.2012 417

Joutsenkalastusta;)

Kopparnäs 27.10.2012 - Tonttumarssi Espoo 1.12.2012 418

Julius Linlon eteläkalliolla

Kopparnäs 27.10.2012 - Tonttumarssi Espoo 1.12.2012 422

Mökki 😀

 

Suolikas, Sarkkinen ja Pöksynhaara 3.8.2012

Elokuussa kävin Markon kanssa kiertämässä Suolikkaan järven Vihdin puolella. Korkeita kallioita ja todella komeita maisemia. Kiersimme Suolikkaan kokonaan ympäri rantoja pitkin.

Valkealampi, Sarkkinen ja Mustalampi eli Pöksynhaara olivat kaikki kauniita lampia Suolikkaan läheisyydessä. Vettä satoi tosin aika lailla, joka toi retkeen oman pikantin tunnelmansa…

Valokuva0142

Suolikas

Iso -ja Pikku- Antias 20.6.2012

Kesällä 2012 kävimme Markon ja poikien kanssa Nuuksiossa patikoimassa Iso-Antiaksen ja Levo-Antiaksen lammilla. Lämpimänä kesäpäivän oli kiva käydä myös pulahtamassa Iso-Antiaksessa. Juliuskin sai kastettua itsensä:) Elokuussa kävin Markon kanssa kiertämässä Suolikkaan järven Vihdin puolella. Korkeita kallioita ja todella komeita maisemia. Valkealampi, Sarkkinen ja Mustalampi eli Pöksynhaara olivat kaikki kauniita lampia Suolikkaan läheisyydessä. Vettä satoi tosin aika lailla, joka toi retkeen oman pikantin tunnelmansa…

Kuva003

Levo- Antias

Kuva006

Julius kokeilemassa kepillä vettä Iso-Antiaksen rannalla