Ostin uuden kolmikon 30.9.2011 ja kävimme Päivin kanssa testaamassa tätä Nurmijärven Klaukkalassa Valkjärvellä samana päivänä. Kajakki osoittautui hyväksi ja kävimme ensimmäisen perheretken lokakuussa Kirkkonummen Storträsketillä. Laskimme kajakin Evitskogin uimarannasta ja meloimme Y-muotoisen järven eteläkärkeen asti. Julius istui keskiaukossa ja Diana oli minun jaloissani. Paluumatkalla kun ilta alkoi pimetä Julius sanoi että ”Isi pistää kaasun pohjaan” ja niinpä pääsimme perille rantaan. Onneksi Päivi oli asettanut lähtiessä laiturille pienen lampun joka näytti kauempaa mihin päin piti löytää. Star on osoittautunut juuri sopivaksi kajakiksi minun kokoiselleni melojalle (184 cm / 80 kg), istuma-aukko on riittävä, polvet saa koukistettua kanteen ja kajakkiin mahtuu hyvin sisään ja ulos.
Perheurheilu
Norjan vuonot
Alla lista Norjan vuonoista, joissa olen käynyt uimassa.
Norjan vuonot
1. Varanginvuono (2019)
2. Porsanginvuono (2019)
3. Alattionvuono (2019)
4. Naavuono (2019)
5. Raisinvuono (2019)
6. Kaivuono (2019)
7. Yykeänvuono (2019)
8. Isovuono (2019)
9. Paatsivuono (2019)
10. Ofotvuono (2019)
Malminkartanon huippu 1.7.2018
Kanavatournee Pielavesi- Jyväskylä 2018
Kesällä ja myös syksyllä 2018 tuli kierrettyä perhereissuilla maitse kaikki Pielaveden ja Jyväskylän väliset kanavat. Uusia suuria järviä tuli myös uitua mukava nippu tällä taipaleella. Pielavesi. Nilakka, Niinivesi, Konnevesi, Leppävesi, Lievestuoreenjärvi ja Kuusvesi-Kynsivesi. Seitsemän suurta järveä, 10 uutta kanavaa kuuden eri kunnan alueella.
Päijänne-Keiteleen kanavareitistä tuli tähän viisi kanavaa, Vaajakosken, Kuhankosken, Kuusan, Kapeenkosken ja Paatelan kanavat.
http://kanaler.arnholm.nu/suomi/finland/keitelef.html
Pohjoisempaa tuli tähän mukaan Kerkonkosken, Kiesimän, Neiturin ja Kolun kanavat. Bonuksena Iisveden ja Niiniveden välissä oleva Tervolan kanava, joka ei ole virallisissa Liikenneviraston listoissa vaatimattomuutensa vuoksi. Kyseessä on siis pelkkä Saikarinniemen pohjoispäästä halkaiseva ränni, uoma, joka on hyvin melottavissa ja pienellä veneellä soudettavissa mutta ei muuta.
http://kanaler.arnholm.nu/suomi/finland/neiturf.html
Ensimmäinen oli Kolun kanava Nilakan ja Rasvangin välissä Tervon kunnan alueella.
Toisena sitten tulikin Tervolan pikkukanava.
Kolmantena Rautalammin kunnan alueella Kerkonkosken kanavan lähellä oli infraakin rakennettu, terassi, jokunen kauppa sekä kiva uimaranta ja pikkusatama. Niiniveden ja Kiesimänjärvet yhdistävä kanava.
Neljäntenä Kiesimän kanava yhdisti Kiesimänjärven ja Pohjois-Konneveden. Tämä kanava oli pitkän ja puisevan metsätien läpi ajettavan taipaleen takana täysin yksin ilman mitään rakennuksia tai muuta erityistä.
Viidentenä Neiturin kanava Konneveden kunnassa yhdisti Pohjois-Konneveden ja suuren Keiteleen järvet. Tässä lähistöllä oli myös sodanaikaisia juoksuhautoja, laavu ja mukava uimaranta. Viihtyisä kanavakokemus.
Kuudentena Äänekosken kunnan alueella oli Paatelen kanava.
Seitsemäntenä myöskin Äänekoskella Kapeenkosken kanava.
Kapeenniemi on itsessään geologinen nähtävyysalue, jossa on paljon infotauluja jääkauden aikaisesta historiasta, Honkaristi ja Ristinkivi, vuonna 1999 uusittu muinainen jumalanpalveluspaikka, lahkomylly ja aittakylä sekä laavuja niemeä kiertävän polun varrella. Kanava tekee tästä niemestä käytännössä saaren. Luijaharjulta avautuu näköala itse kanavalle ja alueella riittää näkemistä koko päiväksi. Kanava itsessään on nopeasti nähty, mutta kannattaa kiertää polkuja pitkin koko niemi ja nähdä laavut, vanha mylly ja aittakylä sekä tällä välillä vapaana virtaavat kosket. Musiikkilegenda Reino Helismaan kunniaksi on nimetty paikalle myös oma Repenpolku.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kapeenkoski
Kahdeksantena Laukaalla tuli Kuusankosken kanava.
Yhdeksäntenä Laukaalla tuli Kuhankosken kanava.
Kymmenentenä Jyväskylän keskustan lähellä viimeisenä tuli Vaajakosken kanava.
Peipsijärven uinti Kauksin rannalla 10.11.2018
Viron matkalla kävin pulahtamassa Peipsijärvessä. Järven pohjoispäässä Kauksi Rand (Kauksin ranta) Ranta oli pitkälle matalaa ja tuuli suoraan Venäjältä päin teki vedestä todella jäätävää, mutta oli hieno kokemus silti pulahtaa nopeasti muutama uintiveto rantamatalikossa 🙂
Rannapunnergan tuletorn eli majakka oli kiva paikka jokisuiston päässä. Jokisuisto oli myös todella kaunis, hiekkarantainen selväpiirteinen joki laskee järveen tässä kohtaa. Majakan vieressä oli rannankunnostustalkoot, jossa heinää niitettiin ja poltettiin usena talkoolaisen voimin. Siksi nuotioista lähtevä sankahko savu antoi majakkaekskursiolle hyvin verhoisan peitteen 😀
Jägalan putous oli myös todella idyllinen, pieni heikkovirtainen joki muuttui kertaheitolla näyttäväksi putoukseksi.

Perinteinen majakan halaus. Rannapungerjan majakka sijaitsi todella kauniilla paikalla Peipsijärven rannalla joensuistossa.
Juliuksen uimahypyt Leppävaaran uimahallissa 21.8.2018
Kävin Juliuksen kanssa Leppävaaran uimahallissa, jossa poika onnistui ensimmäistä kertaa hyppäämään viiden metrin hyppyriltä peräti viisi kertaa onnistuneesti. Vuosi sitten oli vielä hiukan liian jännää hypyt onnistuivat siloinkin hienosti kolmesta metristä, kun olimme hallissa Dianan ja Nicolaksen kanssa mukana, mutta nyt onnistui hienosti! 🙂
Vantaan Kuusijärvi 19.5.2018
Porkkalanniemi 17.3.2018
Kävimme testaamassa retkiluistimia ja retkikelkkaa kauniina päivänä. Lähdimme liikkeelle Porkkanniemen kupeesta josta kävimme ensin katsomassa laivan avaamaan väylää niemen ja Stora Träskön välissä. Sitten jatkoimme luistelua merivartioaseman eteläpuolelta Utterböten saarelle, jossa kävimme maissa eteläkärjessä. Muuten kapean luiheva saari oli merkitty lähes kokonaan yksityisalueeksi eikä juurikaan soveltunut retkeilyyn. Pohjoispäässä oli komea kallio. Matkaa tuli yhteensä 11 km. Paluumatkalla oli jo pimeä ja lampun valossa tihrustimme oikealle reitille saarten välisestä kapeikosta takaisin parkkipaikalle.
Linkki Markon kuviin
Maauimalat Vantaan Leppäkorvessa ja Helsingin Pirkkolassa kesällä 2017
Keväällä kävimme Juliuksen, Dianan ja Nicolaksen kanssa Vantaan Leppäkorven hiekkakuopan viileässä vedessä ja myöhemmin heinäkuussa 29.7. kävin Dianan ja Nicolaksen kanssa Pirkkolan Plotissa, samantyyppisessä hieman enemmän rakennetussa maauimalassa. Molemmat olivat hienoja paikkoja ja kokemuksia.
Partioleirillä Kyläniemen Hepohiekalla 21.-24.7.2017
Olimme Otavaeltajien ja kolmen muun lippukunnan yhteisleirillä Saimaan sinessä Hepohiekan hienolla rannalla, jossa oli neljän päivän aikan sudenpennuilla ja isommilla partiolaisilla monenlaista ohjelmaa, rasteja eri kisoja ja kilpailuita, tietysti myös uimista ja saunomista. Pääsin itsekin juontamaan Onnenpyörää 🙂