Pernajanlahden saaristoretki 25.1.2015

Kävimme Jarin kanssa luistelemassa Pernajanlahdella tammikuisena sunnuntaina. Lähdimme liikkeelle Karjalaiskylästä rauhoitetun  hiidenkirnun viereiseltä  pieneltä parkkialueelta. Jari hiihti lahden länsilaitaa, minä taas luistelin itäistä rantaviivaa seuraillen. Näin mm. Pernajan kirkon ennen saapumistani suurelle selälle. Hirvsalo ja Påsalö olivat minusta alueen komeimmat saaret, korkeaprofiilifisia kallioita ja eri muotoisia rantoja. Kiersin Påsalön saaren ympäri, eteläpäässä alkoi hämärtää ja pääsin testaamaan uutta otsavaloani, joka onneksi kohtuullisen hyvin auttoi pimeän tultua. Påsalön eteläpäässä kaaduin kerran, mutta onneksi ei haitannut pahemmin menoa. Sitten alkoi paluumatka takaisin kohti lahden pohjukkaa. Matkaa tuli noin 25 km.

Valokuva7601

Jänismetsästäjä lähtöalueella koiraansa etsimässä

Valokuva7602

Karjalaiskylän kallio

Valokuva7607

Luoto

Valokuva7610

Pernajanlahden iso selkä ja levein kohta. Taustalla Kalvholmenin saari oikealla

Valokuva7626

Hirvsalon saari

Valokuva7630

Påsalön saari pohjoispuolelta