Meripäiväkirja 1990-2011

Meripäiväkirja 1990-2011

Suur-Salon Halikonlahti tuli tutuksi 1990-luvun alussa, kun soudimme pitkäaikaisen koulukaverini Aleksi “Roope” Toivosen kanssa usein mökillä kesäisin. Kävimme tutustumassa mm. Luotsisaareen, Kokkilan uimarantaan vesitse sekä tietysti kiersimme useampaan kertaan Vartsalan saaren. Kalustona oli kalastusvene Särki 400 ja hankaimissa olevat liikkuvat airot, jotka mahdollistivat kaislikossa eteen päin luovimisen, mutta olivat toisaalta muuten haastavampia kuin kiinteät airot. Soudimme useaan kertaan myös Salon kaupungin uimarannalle Vuohensaareen sekä jatkoimme Salonjokea Salon keskustaan torille asti usein kesätorstaisin, kun oli perinteinen Suvisalon iltatori. Matkaa tuli yhteen suuntaan noin 10 km. Kalastimme myös paljon pitkällä siimalla, varsinkin kesällä 1992 saimme kerran todella monta isoa ahventa ja myös pieniä kuhia siimasta. Halikonlahden Rauvolanselkä on melko matala ja kapea, noin 800 m yhteen suuntaan, uin tämän moneen kertaan, ensimmäisen kerran 1992. Lahti on noin kilometrin leveä kapeimmasta kohdastaan, Aksun mittausten mukaan lähes yhtä kapea kuin Bosporinsalmi Turkissa Euroopan ja Aasian välisellä merirajalla. Muita lähisaaria ovat mm. Kaisaari, Papinsaari ja Mäntysaari. Vartsalan saaren koilliskulmassa on myös Kuhakarin pieni luoto, jota kutsuimme ns. Mummon saareksi. Vartsalan niemellä on myös Vartsalan vanha lakkautettu saha ja tukkien nostokiskoja. Kesällä 1993 löysimme Salonjoen vierustalta sokeritehtaan vanhan hylätyn ja rikkinäisen nosturin, jonka purimme pois parilla reissulla. Tämä kävi melkoisen hyvästä fyysisestä voimaharjoituksesta. Kävimme myös Teijolla Kirjakkalan mökillä soutamassa Särki 400:lla. Seuraavan kerran kävimme Aksun kanssa Kirjakkalan mökillä kesällä 2004, kun teimme retken mökiltä Isoholman saareen. Yövyimme saaren pohjoispäässä jossa oli laavu ja grilli. Makkaranpaiston jälkeen hyttyset tosin kiusasivat koko yön harvinaisen aggressiivisesti. Aksu nukkui laavussa, menin itse rantakalliolle hyttysiä pakoon. Se ei tosin paljon auttanut. Seuraavana päivänä soudimme Matildedahlin satamaan ja käännyimme takaisin. Paluumatkalla poikkesimme vielä Kirjakkalan mökillä, jossa kävin uimassa. Soudin käytännössä yksin koko matkan lukuunottamatta lyhyttä huilitaukoa ja matkaa tuli yli 30 km. Seuraavana päivänä tämän huomasi, kun niska oli niin jumissa ettei pystynyt kunnolla kääntämään päätä sivuille.

Järvillä tuli veneiltyä ekan kerran joskus 1988-1990 aika nuorena poikana. Oli hienoa päästä ohjaamaan sukulaisen Pirjo Lehden ja miehensä Pertti Suhosen melko kookasta venettä Lahden Vesijärvellä ja Päijänteellä. Mieleen jäi erityisesti Vääksyn kanavasulun ylitys Asikkalassa Vesijärven ja Päijänteen välillä, joka ekalla kerralla oli aika jännittävä kokemus. Kävimme yöpymässä Päijänteellä mm. idyllisellä veneilijöiden suosimalla Kelvennen saarella. Muuten järvillä tuli toki oltua lähinnä mummolassa Kiskossa kalastusreissuilla. Merellä oli myös aika ravisuttava kokemus joskus 1987, kun tulin äidin kanssa Uumajasta Ruotsista melko pienellä katamaraanilla Merenkurkun yli Vaasaan. Tuskin nykyisin enää saisi edes lähteä ylitykseen sellaisessa myrskyssä, muistan ikkunasta nähneeni talonkorkuisia aaltoja, kun laiva syöksyi ylös alas kuin karusellissa. Oksensin mahani tyhjäksi ja yritin ryömiä lattiallakin hetken olon helpottamiseksi. Muistan kuinka ravintolabaarin koko hylly kaatoi rysähtäen astioineen päivineen lattialle ja 99% kaikki matkustajat pahoinvoivat rankasti. Kokemus oli todella hirveä sinänsä, tuulta oli arviolta vähintään 15 m/s.
Turun saaristoon tuli ensi kosketus joskus 1995 kun kävin perheen kanssa Korppoon saaristossa ja Houtskärissä. Houtskärin saari  erityisesti teki jo tuolloin vaikutuksen, se oli minusta todellinen helmi ja sopivan kokoinen kaunis saaristoidylli alueella.

1996 armeija-aikana Russarön linnakesaari tuli tutuksi, samoin tuli poikettua komennuksilla myös Jussarössä ja Hästö-Busossa. Varsinkin Hästis oli todella vehreä ja kaunis saari, jossa oli hyvä rantasaunakin sataman lähellä. Hangon Tulliniemessä pääsin kerran vesiskootterinkin kyytiin. Saaristossa ajeltiin paljon myös loma-aikoina inttikaveri Korkin Mikan kanssa. Kävimme mm. Naantalin Kultarantaan tutustumassa, Rymättylässä ja Velkualla. Samoin käytiin Kasnäsissä sekä Hiittisten ja Rosalan saarilla. Mieleen jäi erityisesti Hiittisten viikinkimuseo. 1996 kävin perheen kanssa myös Bengskärin majakalla, joka samana vuonna täytti 90 vuotta. Anna-alus lähti Hangosta ja matkaoppaana toimi salolainen lintumies Seppo Sällylä. Pohjoismaiden korkein majakka oli todella vaikuttava varsinkin historiansa ansiosta, koska se oli joutunut jatkosodassa 1941 myös vihollisen hyökkäyksen kohteeksi ja selvinnyt tästä. 1997 olin bussimatkalla, jolla kierrettiin saariston rengastie Kustavista Iniön kautta Houtskäriin, Korppooseen ja Nauvon kautta Paraisille. Samoin Nokian Tyky-päivänä tehtiin risteily Seilin saarelle, jolla oli ankea historia lepratautisten hoitopaikkana ja eräänlaisena siirtolana joskus 1700-1800-luvuilla. Saari oli kuitenkin nykyään hyvin kaunis.

1998 liityin Siniseen Reserviin, jonka kautta olin muutamilla meriretkillä. Olin melkoinen maakrapu, tamperelainen porukka Seppo “Sergei” Henttosen johdolla oli todella kokenut merenkäynnissä, mutta oli todella mielenkiintoista kuitenkin jotakin oppia navigoinnista ja veneen ohjauksesta sekä päivällä että myös yöllä. Teimme yöllisen navigointiharjoituksen elokuussa 1998, jolloin kävimme mm. Björkön saarella ja Örön sotilassaaressa.  1998 olin Anna-aluksen risteilyllä myös Gullkronan selällä, kävimme Gullkronan saarilla, Vänön saarella ja myös halaamassa Borstön saaren eukkoa ko. saaren korkeimmalla ja tuulisimmalla kohdalla. Kävimme myös Utön saarella ja tutustumassa saaren majakkakirkkoon. Mieleenjäävä käynti oli myös Jurmon saari, joka oli merenpuolinen jatke Salpausselän harjumaisemaan. Puusto oli kuin jossain etelän maassa, puuston ja niityn raja oli hyvin selvä ja rantaa peitti yhtenäinen kivipeite. Kävimme tutustumassa saaren kirkkoon ja muutamiin asumuksiin. Retki oli todella hieno ja säät olivat loistavat. Seppo Sällylä toimi oppaana tuolloinkin ja kipparina toimi Stefan Jensen. 1998 kävin myös Aksun kanssa risteilyllä. Lähdimme Nauvosta Prostvikin satamasta ja kävimme tuolloinkin Utössa ja Jurmossa sekä myös lyhyesti Nötön ja Aspön saarilla. Mieleen jäi tuolloin Utöstä erityisesti lähellä rantaa makaava hylky.

Kävin myös merivoimien valmiuskurssin1999 Turussa ja osittain Gyltön linnakkeella Pertti Dahlströmin johdolla , jolloin opeteltiin sotilaspainotteisia asioita merenkulun näkökulmasta. Tutkija ja eversti evp. Pekka Visuri toimi luennoitsijana kurssilla. Kesällä 2000 kävimme Aksun kanssa yhden yön risteilyllä Nauvosta Kökariin. Yövyimme aluksessa Kökärin satamassa. Saarella oli fransiskaaniluostari, joita on vain kaksi Suomessa. Toinen on Raumalla. Vuokrasimme fillarit ja ajelimme saarta ympäriinsä. Todella kiva ja idyllinen saari, oli niin heinäpeltoa kuin metsikköä ja kalliotakin. Miinuksena pitää todeta, että kuten useimmat muutkin luontopolut, tämäkin oli todella huonosti merkitty ja eksyimme lopulta polkua kiertäessämme pimeän laskeuduttua. Muistan kun luulin hiekkapolkua joeksi hämäränäön tehtyä tenät. Rämmimme korkealta kalliolta pusikon läpi laivalle, joka onneksi näkyi kukkulan huipulle hyvin. Kesällä 2000 olin myös Sinisen Reservin aluksella navigointiharjoituksessa Utössä ja Jurmossa. Tuolloin hienointa Jurmossa oli illalla kyläläisten polttama valtava kokko saaren rannalla. Kokkojen polttamisella ko. saarella on myös synkempi historia, kun saarella majailleet merirosvot aikanaan polttivat kokkoja väärilla paikoilla johdattaakseen merenkulkijoita karille tarkoituksella ryöstämistä varten. Silloinen Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa määräsikin myöhemmin 1500- luvulla koko saaren poltettavaksi merirosvojen karkottamiseksi.

2001 heinä-elokuussa Sinisen Reservin 13-metrisellä aluksella tehtiin ns. pitkä meriretki, jolloin lähdimme Turun Pansiosta ja ajoimme aivan Suomen etelärannikon myötäisesti Kotkaan asti. Retki oli todella hieno kokemus, sain itsekin jo hieman enemmän kokemusta ohjaustyöskentelystä ym.  Menomatkalla yövyimme Russarön linnakkeen satamassa, jossa paistettiin mm. lettuja ja oli nostalginen fiilis käydä samassa saaressa viisi vuotta myöhemmin. Kävimme Kotkan meripäivillä pitämässä taukoa. Tutustuimme myös Kirkonmaan linnakkeeseen kauniilla saarella ja katselimme horisontissa näkyvää selvästi erottuvaa Suursaarta nykyisen Venäjän puolella. Paluumatkalla yöajossa merenkäynti yltyi todella kovaksi, tuuli oli Porvoon ja Loviisan välisellä avonaisemmalla alueella 16-19 m/s. Muistan kun heräsin yöllä keulakajuutassa heilutukseen ja pidin käsilläni kiinni ylävuoteesta etten tippunut sängystä. Ryömin lattiaa pitkin naama kalpeana ja onneksi sain kaverilta pahoinvointipillerin, joka hieman helpotti oloa. En olisi mitenkään kyennyt ohjaamaa alusta enää siinä kelissä, mutta onneksi kaikille muille merenkäynti ei aiheuttanut ihan niin kovaa heikotusta. Aamulla kävimme Suomenlinnan merisotakoululla syömässä ja päässä keinutti vieläkin yöllisen myrskyn jäljiltä. Kaiken kaikkiaan reitti oli hyvin spesiaali, jota muuten ei normaalisti juuri tule mentyä millään reittialuksella. Näimme melko läheltä mm. majakoita, kuten Porkkalan, Harmajan ja Söderskärin majakat. Paljon lintuja ja luontoa tuli muutenkin toki nähtyä. Retken johtajana toimi tuolloin Juha Seppälä.
2002 oli välivuosi vesillä liikkumisesta. 2003-2004 oli mieleenjäävä myös Töölönlahdella radan varressa ollut turvesauna, jossa silloin tällöin kävin saunomassa. Tämä oli todellinen luomutaideteos, joka lisäksi vielä toimi hyvin. Taiteilijapariskunta Erkki ja Papu Pirtola oli ideoinut tämän happihuoneen, jossa oli myös erilaisia taidenäyttelyitä ja puuveistoksia pihamaalla saunan vieressä. 2004 kävin uimassa myös Finlandia-talon edessä olleella suihkulähteellä ja tietty käytiin myös UKK-monumentin uima-altaalla uimassa.
2002-2004 soudimme paljon Hovatan Pentin kanssa myös hänen mökillään Lohjanjärvellä. Kalasääsken valtava pesä oli jo tuolloin korkean puun latvassa Karkalinniemen tuntumassa. Vuorosoudun treenauksen järvi sopi ihanteellisesti, varsinkin kun kisat vielä tuolloin pidettiin siellä. Kävimme myös Karjalohjan Päiväkummussa kerran ja Karstun lahdessa, josta tuli yli 30 km lenkki Karkalinniemen ympäri. Kaljaasillakin kävimme kerran soutamassa ja kerran kävin myös läheisellä hyppytornilla hyppäämässä ja uimassa.
2006 kävin opiskelukaverini Ville Saarimaan ja Lasse Puroman kanssa Villen veneellä Eestiluodossa Helsingin kaakkoisella vesialueella. Saari oli mukava päiväretkikohde, Eestiluoto on myös ollut aikanaan armeijan hallussa tulenjohtotornista ym. päätellen. Kävimme myös saman kesänä Päivin, Villen ja Marja Pakarisen kanssa Pirttisaaressa Porvoon ulkosaaristossa. Paikalla oli merivartioasema ja harvinaisen ystävällinen merivartija, joka esitteli meille ko. aseman ja antoi kokeilla mönkijäänsäkin. Kruisailimme mönkijällä Päivin ja Villen kanssa saarta ympäri. Hän tarjosi vielä mahdollisuuden mennä saunaankin ja niin kävimme saunassa ja uimassa, jonka jälkeen grillailimme. Pirttisaari on yksi kaikkein hienoimpia saaria, missä olen käynyt, pienempien saarten väliin jää hieno lähes tyyni, idyllinen lahdenpoukama, jonne on hyvä kiinnittyä veneellä tai luonnollisesti kajakillakin. Saari oli muutenkin todella kaunis ja kiva.
2007 olimme Varsinaissuomalaisen osakunnan kesäretkellä Kemiönsaaressa ja Sauvossa mm. Sarapiston uimarannalla. Toki katsoimme myös keskiaikaisen Sauvon kirkon ym. kylän nähtävyydet. Kemiössä hienoin ja jännittävin kokemus oli vesihiihdon kokeilu. Kolmannella kerralla vasta onnistuin pysymään pystyssä kaatumatta ja pääsin moottoriveneen vetoon kunnolla mukaan. Sitä ennen sukset levisivät liikaa ja reväytin hiukan reittänikin yhdessä kaatumisessa. Oli aikamoinen taitolaji juuri liikkeelle lähtö. Itse hiihtohan sujui tosi jouhevasti kun vauhtiin ensin pääsi.
2008 kävin Villen kanssa Tammaluodossa ja 2011 heinäkuussa Varsasaaressa sekä Kotiluodossa. Tammaluoto oli karu kalliosaari, mutta tavallaan ihan hieno, Kotiluoto oli kaupungin virallisia retkeilysaaria, jossa grillikatos, sauna ym. Helsingin Navigaatioseuralla oli saarella omaa toimintaa, vanha kivihuvila mm. on lähinnä seuran käytössä. Varsasaari on iso saari, jossa on vanha Venäjän vallanaikainen komendantintalo ja vanha öljysatama sekä vanhoja öljysäiliöiden perustuksia. Yhteen näistä sisälle oli tehty kesäteateatterikin.  Myöhemmin elokuussa kävimme pienessä Leikosaaressa Ville “Sika” Saarimaan, Klas “Klasu” Laitisen ja Antti “Aulis” Kallion kanssa. Leikosaari oli pieni mukava veneilijöiden hyvinkin paljon suosima saari, jossa oli pieni sauna ja laituri rannalla. Oli hyvä uimapaikka, jota voi suositella.

 

Pirkan Soutu 25.7.2015

Olin ensimmäistä kertaa mukana Pirkan Soudussa Tampereen Pyhäjärvellä. Pyhäjärvi ulottuu Tampereen lisäksi Nokian, Vesilahden, Lempäälän ja Pirkkalan kuntien alueille. Reitti lähtee Tampereen Hatanpäältä ja kiertää Nokian puolella olevan Luodonsaaren. Matkaa kirkkoveneiden sarjassa tulee 35 km. Olin Sisukkain-kirkkoveneessä ja makeinta oli että pystyimme revittämään toisen aallon voiton ajalla 2.48 ja risat 😀

Isot kiitokset vielä hienolle joukkueelle ja varsinkin kokeneelle perämiehelle, joka onnistui rakentamaan hyvän kilpailutaktiikan ja tsempin:)

Click to access PISO2015_tulokset_kaikki.pdf

Valokuva9758

Lähtöasetelmissa Hatanpäässä

Valokuva9761

Kohti starttia

Valokuva9763

Ensimmäiset airojen vedot

Valokuva9764

Ferrarilla on aina hienoa kilpailla ja varsinkin voittaa 🙂

Valokuva9770

Mitalikakku maistui kisan jälkeen

Valokuva9772

Kannun mökkiretki Längelmävesistössä 2007

Kannunvalajien hallituksen mökkiseminaari pidettiin Sahalahdella Längelmävesistön alueella heinäkuussa 2007. Paikka on lähellä Kangasalaa ja Tamperetta. Syötiin, juotiin ja saunottiin savusaunassa. Varsinainen urheilusuoritus oli souturetkeni järvellä Milla Sinnemäen kanssa.

1310311609_c483cb54e2_m

Milla ja Henri souturetkellä

1311193294_191d35f55b_m

Rannalla

1311197452_dd507e3b65_m

Längelmäveden komeaa saaristoa

 

Lohjan Järvipäivät 2012

Kesällä 2012 olin Smarkin miesten kirkkovenejoukkueessa kisaamassa Lohjan järvipäivien kirkkovenesarjassa, itse ensimmäistä kertaa ko. kisassa. Oli helteinen päivä ja hien valuminen aurinkolasien alta oli loppumatkasta jo todellinen ongelma, mutta armoton perämiespiiskuri Aki Koskela tsemppasi veneen hyvään tulokseen, 25 km aikaan 1.42 h. Muutaman hikipisaran saattoikin valuttaa hyvän kisan takia:)

Kulosaaren ympärisoutu 2012

Olin tällä kertaa soutamassa Smarkin kirkkoveneellä Kulosaarta ympäri. Nyt meillä meni aikaa hiukan enemmän, noin 48 min mutta joka tapauksessa soutu oli onnistunutu ja kiva kokemus. Samassa veneessä souti myös Kaj Aura, joka myöhemmin on melonut paljon etumelojanani eri retkillä.

Lohjan Järvipäivät 2000-2008

Lohjanjärvi muodostui 2000-luvun urheilullisesti melkeinpä tärkeimmäksi järveksi heti Saimaan jälkeen (Sulkava Soudut). Lohjan järvipäivillä kisasin ensimmäisen kerran kesällä 2000 kahdesti, ensin Lohjan poliisien joukkueessa kahden kilometrin sprinttikisassa vuoroveneellä Mauri Topparin kanssa. Seuraavana päivänä soudimme Uskelan Urhojen Jaakko Nurmisen eli ns. (Pikku-Jaskan) kanssa 25 km soudun 2,5 tuntiin. Reitti lähti Aurlahdesta Lohjan keskustasta ja kiersi Liessaaren sekä Jalassaaren vastapäivään. Vuonna 2001 kisat jäivät Lohjalla väliin.

2002-2004 soutuparinani toimi Pentti Hovatta, jonka mökillä treenasimme useita kertoja Karkalinniemessä. Kerran soudimme Karkalinniemen kierroksen aina Karstun lahdenpohjukkaan asti noin 30 km matkan. Pentin Outi-vaimo tuli jo hämärän laskeutuessa laiturille huhuilemaan kun tulimme takaisin melko myöhään:) Kiersimme myös Lohjansaaren kolmisen kertaa eri kesinä. Lohjansaaren itäkärjessä Kruuhunokassa Isonselän edessä oli komea kalasääsken pesä, josta lintu silloin tällöin lähti lentämäänkin soutaessamme järvenselkää pitkin. Kerran soudimme myös kaljaasille eli kelluvalle terassille kesällä 2003 järven eteläpuolelle Virkkalaan ja kerran kävimme Karjalohjalla kylpylähotelli Päiväkummun aulassa kääntymässä kesällä 2002. Kävimme myös kerran Outamonjärvellä tekemässä lenkin ja useimmiten Torholasta suoraan länteen Iso-Antin ja Korkiasaaren ympäri noin kymmenen kilsan iltalenkin. Kävimme myös usein kiertämässä Lohjansaaren pohjoispuoliset saaret, Tamsaaren, Seppälänsaaren ja Mussaaren.

Kisasimme Kalevan Kierroksella 50 km matkan, eli kaksi kertaa 25 km lenkin. Ensimmäisellä kerralla kesällä 2002 oli hirveä helle ja meillä meni aikaa 5.40 h. Toisella kerralla 2003 tulos parani ollen 5.25 h. Kolmannella kerralla aika taas painui yli viiden ja puolen tunnin. 2005 kisat jäivät väliin. 2006 kisasin Olli Hämäläisen kanssa Pentin lainaamalla veneellä ko. kisan ja 2007 olin kokonaan toisessa veneessä. 2008 kisasin taas Pentin parina ja pääsimme kohtuullisen hyvään lopputulokseenkin. Pentti oli eittämättä tärkein vuorovenesoutukavereistani, hänen kauttaan opin tärkeät ja hyödylliset perustekniikat, joita saatoin myöhemmin opettaa muille pareilleni eteenpäin jne.

Kalevan Kierros 2000-2013

Kalevan Kierroksen ensikipinä syttyi keväällä 1998 ollessani Salon Vehossa työharjoittelussa, jolloin Salon Uskelan Urhojen pitkäaikainen puheenjohtaja Aarne (Aki) Talikka ehdotti kierrosta. Lähdin kesällä 1999 kokeilemaan Urhojen joukkuessa Sulkavan soutua ja 2000 uskaltauduin ensimmäisen kerran Kalevan Puolikkaalle. Sain kaikki kuusi lajia täyteen ja olin erittäin tyytyväinen. Seuraavan kautena 2001 jatkoin puolikkaalla, jolloin tuli vain viisi lajia täyteen, en saanut venettä enkä soutukaveria mistään silloin. Vuonna 2002 lähdin kokeilemaan täyttä kierrosta, tein pronssimitaliin oikeuttavat neljä lajia, hiihto ja suunnistus jäivät väliin. 2003-2004 tein ensimmäiset kultamitaliin oikeuttavat täydet kierrokset. Kauden 2003 suunnistus Keuruulla huipentui kun jouduin sittenkin olemaan itse ns. oppaana vanhemmalle toiselle jumbolle enkä päässyt peesaamaan:D. Alitin niukasti kahdeksan tuntia, kaikki muut Urhot olivat odottaneet minua terassilla kaljoineen ja olivat tulleet tsemppaamaan maaliviivalle kun lopulta juoksimme maaliin. Euforinen fiilis;) 2004 suunnistus meni paljon nopeammin. 2005 kausi jäi kokonaan väliin ulkomaankomennuksen takia.

2006-2008 kisasin kaikki lajit. Erityisen mieleenjäävä oli 2007 päätöskisa, Keräkankareen ”Vuoristosuunnitus” Nummi-Pusulassa, joka maastoltaan oli todella raskas ja vei mehut kovemmastakin jätkästä;) 2008 suunnistuksessa oli Rajasaaren Matin Mersun kyydillä, täytyy myöntää että taas loppupäässä tuloslistaa…

2009-2010 kaudet jäivät väliin perhesyistä. 2011-2012 tein kaikki lajit ja samoin 2013 vielä uusitun lyhennetyn kierroksen version. Saavutin siis Kalevan Kierroksen vuosien 2000-2013 välillä kaikkiaan seitsemän perinteisen pitkän matkan kultamitalia ja yhden pronssimitalin sekä lisäksi puolikkaalta yhden kultamitalin ja yhden hopeamitalin. Yhdistetystä kierroksesta tuli myös kultainen mitali. Eli mitalit värijärjestyksessä seuraavasti: 7+(2)+(1)+1

 

 

Sulkavan soutuhistoria 1999-2013

Sulkavalla olen soutanut Partalansaaren ympäri yhteensä 10 kertaa vuosina 1999-2013. Ensimmäinen soutuni oli kesällä 1999 Salon Uskelan Urhojen joukkueessa, soudimme hienosti niukasti alle viiden tunnin aikaan 4.58 h. Toisen kerran Lossin joukkueessa 2002 helteinen lauantain päiväsoutu aikaan 4.47 h ja kolmas kerta Isoverin täydennysmiehenä yli seitsemän tuntia (hupisoutuna).

Neljäs kerta oli Pentti Hovatan kanssa kesällä 2004 vuorosoutuveneellä, pääsimme aikaan 6.40 h, mikä oli erittäin hyvä tulos. Viides kerta oli vuonna 2006 Uskelan Urhojen Olli Hämäläisen kanssa myös vuorosoutuna. Nyt meillä meni yli seitsemän tuntia maaliin pääsyyn, mutta perille kuitenkin;) 2007 soudin toisen kerran Lossin veneessä, nyt meni hiukn yli viisi tuntia. 2010 soudin Angelniemen Airon veneessä, aikaa meni reilusti mutta mukava muisto silti tästäkin soudusta jäi.

2011 oli tähän astisen Sulkavan soutu-urani paras soutu. Pääsin soutamaan täydennysmiehenä Kuopion Hiihtäjien kakkosveneessä Kuhin Iso Jytky;) Ja jytky sieltä tulikin, sillä soudimme vahvasti savolaispainotteiselle porukalla lauantain yösoudun kakkoseksi ajalla 4.22 h. Tämä oli eittämättä todellinen potti, oli hienoa päästä kerrankin hakemaan palkintoja seuraavana päivänä stadionilla:) 2012-2013 soudin VTT:n joukkueessa. Emme hätyytelleet kärkisijoja mutta kuitenkin hyvin saimme vedetyksi soudut. 2013 oli kymmenes soutuni, joten pääsin samalla soutuneuvosten pitkän historian klaaniin mukaan:D