Pyhämaa Runt ja Lyökin Pooki Aleksis Kiven päivänä 2009

10.10. 2009 meloin Uudessakaupungissa taas Siskon ja Matin kanssa Pyhämaan saaren ympäri, Kalannin alueella jonne Eerik Pyhä teki ensimmäisen ristiretken 1100-luvulla. Poikkesimme Lyökin Pookilla menomatkalla. Kovan tuulen jälkeinen jälkimaininki keinutti vielä kajakkeja mutta ei enää vaarallisesti isolla selällä Pyhämaan pohjoiskärjen ja Lyökin Pookinmaan saaren välisellä osuudella. Pooki oli remontissa, mutta silti näkemisen arvoinen. Kokonaismatkaa tuli noin 60 km. Sää oli hyvä, yövyimme Ruskion saaressa Matin kaverin mökillä. Saari oli todella nähtävyys sinänsä, nimensä se oli saanut juuri siitä että kauemmas näytti aika ruskealta. Kallioinen ja kumpuileva melko iso saari oli kuitenkin melko nopea kävellä läpi. Illalla kävimme saunomassa ja tuulastamassa läheisellä merenlahdella. Näimme tosin vain yhden hauen lähtevä hauen nopeudella rannasta. Että kalat jäivät tällä kertaa saamatta.

KKO 200 vuotta 1.10.2009 - Suomi- Unkari seura 13.11.2009 412 KKO 200 vuotta 1.10.2009 - Suomi- Unkari seura 13.11.2009 414 KKO 200 vuotta 1.10.2009 - Suomi- Unkari seura 13.11.2009 415

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s